Lapset juttusilla

Juoksulunta!

Fiona Närhi, 6, ja Antti Ronkainen, 6, tekevät yleensä aamuisin helsinkiläisen Päiväkoti Onnelan eskarissa tehtäviä.
– Pikkumetsän esiopetusvihkoa on tosi mukava tehdä! molemmat vakuuttavat.
Mutta tänään on toisin. Kumpikin on valmistanut koko aamun kravattia.
– Se ei ole ollenkaan vaikeata. Leikataan vain kankaasta kaksi kravatinpalasta, Antti selvittää.
– Sitten ne ommellaan yhteen, Fiona jatkaa.
Molemmat aikovat antaa kravatin lahjaksi.
– Paperista leikataan kirjain, joka liimataan kravatin keskelle. Kirjain riippuu siitä, kenelle lahja annetaan. Sen nimen etukirjain liimataan. Mä aion liimata J:n, se tulee Juhasta, Antti paljastaa.
– Mä liimaan E:n, se tarkoittaa Esaa, Fiona sanoo.
Ompeleminen on sujunut rauhallisissa merkeissä. Myös joulurauha on molemmille tuttu asia.
– Se tarkoittaa sitä, että ollaan rauhassa eli kiltisti, Antti toteaa.
Antti muistaa nähneensä televisiossa Joulurauhan julistuksen, mutta Fiona ei. Mutta hän on nähnyt ainakin kaksi kertaa mukavan Lumiukko-filmin.
– Siinä poika ja lumiukko lentävät yhdessä halki taivaan.
– Mäkin olen nähnyt sen ainakin sata kertaa, Antti sitten muistaa.

– Meillä on niin iso kämppä, että viime jouluna siellä oli kaikki meidän sukulaiset. Oli ukki ja mummi ja äidin yksi kaveri ja mieletön määrä lapsia. Mun isän paistama joulukinkku oli parasta, mitä mä maistoin. Joillekin se oli joulurauha ja vähän myös joulurieha, ainakin yhden lapsen kohdalla, Antti kertoo.
– Mä olin mun isoisoäidin luona maalla Innilässä. Siellä on yksi kissa ja yksi hevonen ja…
– Kaksi lammasta, Antti ehdottaa.
– Ei, lampaita siellä ei ole mutta paljon lehmiä. Siellä on semmonen maaseudun joulu ja todella paljon lunta, Fiona kuvailee.
– Jos on hyvä ilma, menen äidin kanssa luistelemaan, tai perheen kanssa, jos on sovittu niin, Fiona selvittää.
– Mä en mene koskaan mun äidin kanssa luistelemaan! En halua mennä luistelukouluun. Olen nähnyt televisiosta, että luistelu on hirveen vaikeata!

Jouluksi Antti erityisesti toivoo juoksulunta.
– Juoksulumi on lentävää ja se pölisee ympäriinsä. Parhaassa tapauksessa siitä voi tulla ihan lumimyräkkäkin.
Fionan ja Antin mielestä joulu on liian lyhyt. Mutta elämä on pitkä.
– Aikuisena ryhdyn rakennusmieheksi, autonkorjaajaksi, puusepäksi tai rautatieasemamieheksi. Haluaisin asua järven lähellä ja haluaisin sinne myös konetallin. Vaimoksi haluaisin parhaan kaverini Salman, Antti kaavailee.
– Siellä järven rannalla sitten viettäisimme rauhallista joulua.
– Minä haluaisin kissojen ja koirien hoitajaksi tai asunnottomien eläinten hoitajaksi, sairaanhoitajaksi tai Punaisen Ristin työntekijäksi, joka auttaa ihmisiä, Fiona maalailee.
Tulevalle puolisolle on määritelmänsä Fionallakin.
– Sen pitäisi olla pitkätukkainen mies: vaaleat kiharat hiukset, leuassa pikkuisen partaa, ehkä vaalee iho, mustat housut, oranssi paita, punaiset sukat ja ruskeat kengät. Ruskea liivi voisi myös olla. Mutta aina ei tarvi pitää samoja vaatteita. Voisi vähän vaihdella.

Mutta se, mitä välttämättä tarvitaan jouluna, on joulukuusi.
– Se haetaan ennen jouluaaton päivää, Antti sanoo.
– Illalla se koristellaan ja siihen laitetaan sähkökynttilät.
– Mä pelkään oikeita kynttilöitä, Fiona sanoo.
– Pelkään, että kynttilät sytyttävät meidän joulukuusen. Pelkään, että tulee joulupalo, Antti sanoo.
Fiona muistaa ihmeellisen tapauksen.
– Kun olin kolme vee, niin äiti kysyi, että haluanks mä heittää mun tutin tonttuvauvalle. Mä sanoin heti: ”Joo!” ja heitin sen joulukuusen alle. Jonkin ajan kuluttua löysin sen tutin tilalta muovailuvahapakkauksen!

Eläimetkin tietävät, että on joulu.
– Nekin juhlii sitä jollain tavalla, Antti tuumii.
– Niin kuin eri ihmisetkin juhlii eri tavalla. Vanhukset sillä tavalla lyllertävät sen kuusen ympärillä ja lapset taas juoksevat. Vanhukset pitävät siitä joulurauhasta enemmän kuin lapset.

Suomen Turku julistaa joulurauhan 24.12.klo12.

 

Ulla-Maija Lammi-Ketoja
Kuvat Liisa Huima