Pääkirjoitus 6.6.2008
Nuoret & sähköinen markkinointi
Internetin ja muun sähköisen median nopea kasvu on tehnyt nuorista yhä kiinnostavamman markkinoinnin kohteen kansainvälisesti. Mainostoimistoja ja markkinoijia kiinnostaa erityisesti heidän merkityksensä kuluttamisen suunnannäyttäjinä.
Interaktiiviset markkinoinnin toimintatavat perustuvat syväluotaukseen nuorten tarpeista, peloista ja oman identiteetin hakemisesta. Lapset ja nuoret ovat ahkeria uusmedian käyttäjiä. Sähköinen media puolestaan mahdollistaa markkinoijalle tarkan kuluttajaprofiloinnin ja mm. kaverilta-kaverille-markkinoinnin. Lapsille ja nuorille suunnattua digitaalista mainontaa suunnittelevat aivotutkijat, psykologit ja muiden alojen asiantuntijat.
Myös Suomessa internet-mainonta ja muu uusmediamarkkinointi ovat tärkeitä kanavia nuorille suunnatussa tuotemarkkinoinnissa. Suomalaisyrityksille tehdyn kyselyn mukaan alaikäisiin kohdistuvan mainonnan sääntelyssä ongelmia koetaan esiintyvän erityisesti nettimainonnassa, jossa asiatiedon ja mainonnan erottaminen on vaikeaa. Vanhempien kannalta lapsiin kohdistuva uusmediamarkkinointi on vaikeasti hallittava alue.
Yhdysvalloissa keskustelu lasten ylipaino-ongelmasta on herättänyt kiinnostuksen mainonnan säätelyyn. Suomalaisyritykset pitävät omaehtoisen säätelyn lisäämistä tärkeänä lapsille ja nuorille suunnatussa mainonnassa ja markkinoinnissa. Lisäksi kaivataan Kuluttajaviraston ohjeita.
Selvityksen mukaan suomalaiset yritykset kertovat määritelleensä alaikäisille suunnatun markkinoinnin periaatteet. Harva yritys kuitenkaan näistä periaatteista kertoo esimerkiksi kotisivuillaan. Jos siis itsesäätelyä on, ei se ole ainakaan läpinäkyvää. Kysymys on yritysten yhteiskuntavastuusta ja sen periaatteista viestimisestä.
Mauri Upanne
päätoimittaja
Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
PS.
Valtioneuvosto teki toukokuun puolivälissä periaatepäätöksen kuluttajapoliittiseksi ohjelmaksi vuosille 2008–2011. Siinä todetaan mm., että "lasten erityisen suojelun tarve vaatii erityistä huomiota sekä elinkeinonharjoittajilta että viranomaisilta", koska "uusi teknologia tuo uudenlaisia mainonnan, markkinoinnin ja kaupankäynnin välineitä ja mainontaa kohdennetaan entistä enemmän lapsille ja nuorille".











