Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa
Lapsen maailma

Pääkirjoitus 7.11.2008

Mitä tuli luvattua?

 

Kuntavaalien tulokset ovat tiedossa. Monissa kunnissa tapahtui voimasuhdemuutoksia puolueiden välillä. Monet kokeneetkin valtuutetut jäivät valitsematta ja uusia henkilöitä nousi valtuustoihin. Valituksi tuli monia ehdokkaita, jotka ennakkoon sitoutuivat lasten ja nuorten valtuutetuiksi. Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu löytyy osoitteesta www.alli.fi/huoneentaulu

 

Alkavalla nelivuotisella valtuustokaudella on aika lunastaa annetut lupaukset. Viime vaaleista lisääntynyt äänestysaktiivisuus ja muutokset valtuustojen kokoonpanossa osoittavat, että kuntalaiset odottavat uusia ja aikaisempaa tehokkaampia toimenpiteitä hyvinvointinsa turvaamiseksi.

 

Taloustutkimus Oy selvitti Lastensuojelun Keskusliiton toimeksiannosta suomalaisten suhtautumista lastensuojeluun. Valtaosa vastaajista katsoi, että kunnan on tarjottava kokopäiväisen päivähoidon vaihtoehtona myös osapäivähoitoa. Vastaajien mielestä kunnan on huolehdittava, että päiväkotien ja koulujen lapsiryhmät ovat riittävän pienet.Mauri Upanne_3

 

Selvityksellä kartoitettiin myös vastaajien suhtautumista lastensuojelupalvelujen turvaamiseen, vaikka se merkitsisi verotuksen korottamista tai jostain muista palveluista tinkimistä. Heille tähdennettiin lastensuojelun tehtävän olevan lasten hyvinvoinnin turvaaminen auttamalla perhettä eri tavoin. Lisäksi todettiin, että mikäli se ei riitä, järjestetään lapsen hoito esimerkiksi lastensuojelulaitoksessa. Vastaajista yli 90 prosenttia oli sitä mieltä, että lastensuojelupalvelut on turvattava kaikissa olosuhteissa. Sama tulos saatiin myös valmistauduttaessa vuoden 2004 kuntavaaleihin.

 

Toivottavasti kasvanut äänestysaktiivisuus kertoo myös valmiudesta seurata valtuutettujen toimintaa lupaustensa lunastamiseksi. Seuranta ja palautteen antaminen soveltuu nimenomaan paikallisille lastensuojelujärjestöille. Lapsen maailma -lehti kertoo mielellään onnistuneista ratkaisuista. Ilmiantakaa meille rohkeasti hyviä tekoja, tekijöitä ja käytäntöjä!





Maurin nimmari kopio-1





Mauri Upanne

Päätoimittaja

Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä