Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa
Lapsen maailma

Pääkirjoitus 11.12.2006


Joulu syntyy muistoista


Tämän lehden ilmestyessä joulukuun puolivälissä olen valmis joulun tuloon. Huomaan iän mukana yhä useammin muistelevani lapsuuden jouluja. En suinkaan tarkoita, että silloin kaikki oli paremmin.
Lapsena sitä vain oli herkempi joululle. Tietysti odotti lahjoja tontuille jätetyn listan mukaisesti – eikä missään tapauksessa niitä vanhempien keksimiä pehmeitä paketteja. Ja tietysti pelokkaana odotti joulupukkia, kun ei ihan kilttikään ollut.
Yksittäisiä lahjoja ei enää oikein muista – lukuun ottamatta Pekka Töpöhäntä -kirjoja. Paras kaverini oli Pekka ja minä Mauri Mäyräkoira.

Voimakkaimmat muistot liittyvät kuitenkin joulun tuoksuihin: kuuseen, kynttilöihin, kinkkuun, joululaatikoihin.
Erityisin tuoksu syntyi pihan lumilinnassa kynttilän liekissä paahdetusta näkkileivästä. Tuotos tietysti mustasi suupielet, mutta maku on unohtumaton. Yhä edelleen joka joulu palaan näissä tunnelmissa lapsuuteen.
Tuoksujen lisäksi muistoissa elävät joulun valot. Eivät niinkään joulukadun valot, vaan valkea lumi, lumilyhdyt ja kynttilät. Ja läheisen luistinradan valonheittimet, jotka sammuessaan määrittelivät kotiin menon. Kotiintuloajoissa ei joulunakaan joustettu.

Joulun muistot ja tunnelmat eivät synny tavaroista vaan tunteista ja tuoksuista. Millaisen joulumuiston meidän lapsemme saavat?

Lapsen Maailma -lehti ja Lastensuojelun Keskusliiton toivottavat teille kaikille tuoksuista ja valoista syntyvää muistorikasta Joulua. Joulutervehdyksemme teille, hyvät lukijat ja yhteistyökumppanit, suuntasimme tänä vuonna Pelastusarmeijan Joulupatakeräykselle, joka täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 100 vuotta. Ympäri Suomea pystytetyt perinteiset padat ja internet-keräys tuovat yhdessä joulun kymmenille tuhansille suomalaisille joka vuosi. Joulupadan varoilla hankitaan ruokaa ja tarpeita varattomien lapsiperheiden ja muiden vähäosaisten joulupöytään.

Maurin nimmari kopio-1
Mauri Upanne
Päätoimittaja

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä