Pääkirjoitus 23.10.2006
Älä lyö lasta
Runsas kymmenesosa suomalaisista ei pidä nyrkillä lyömistä tai potkaisemista pahoinpitelynä, mikäli kohteena on lapsi. Tieto selviää Lastensuojelun Keskusliiton Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.
Puolet vastaajista, joilla on lapsia, on joskus tukistanut lastaan. Lapsen piiskaaminen, nipistäminen tai läimäyttäminen ovat vähemmän käytettyjä väkivallan muotoja.
Kolmannes suomalaisista hyväksyy edelleen väkivallan käytön lasten kasvatuskeinona. Noin siitäkin huolimatta, että lasten ruumiillinen kuritus on ollut Suomessa lailla kiellettyä vuodesta 1984. Keskusliiton aikaisemman selvityksen mukaan suomalaiset kasvattajat myös tietävät tämän.
Lapsen kohdistuva väkivalta on yleisin ja hyväksytyin perheväkivallan muoto. Lapsiin kohdistuva väkivalta on ainoa perheväkivallan muoto, jota jopa julkisuudessa puolustellaan.
Suhtautuminen ruumiilliseen kuritukseen on toki kahdenkymmenen vuoden kuluessa muuttunut kielteisemmäksi, mutta on edelleen huolestuttavan myönteistä. Hienoa on, että kansalaiset ovat valmiita puuttumaan asiaan havaitessaan lähipiirissään käytettävän väkivaltaa lapsia kohtaan.
Lapsiin kohdistuvan perheväkivallan vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi lastensuojelun Keskusliitto on käynnistänyt kampanjan Älä lyö lasta. Jokainen kasvattaja voi tähän periaatteeseen sitoutua kampanjasivustoilla www.alalyolasta.fi. Sivustoilta saa myös tietoa, miten toimia vaikeissa kasvatustilanteissa. Niitähän jokainen vanhempi kohtaa lähes päivittäin.
Yksinkertainen neuvo lienee: Muista, että sinä olet aikuinen. Vanhemmuus vaatii sitoutumista ja pitkää pinnaa. Vanhemmuus on tehtävä, johon jokainen vanhempi sitoutuu eliniäkseen. Mutta vanhemmuus ei ole taakka. Arvo Ylpön, Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustajan, sanoin:
”Lapsi tuo iloa mukanaan”.
Mauri Upanne
Päätoimittaja











