Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa
Lapsen maailma

Pääkirjoitus 07.03.2008


Lasten ja nuorten mielenterveysongelmatMauri Upanne_6


Viime päivien uutiset kertovat, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmat lisääntyvät nopeammin kuin palvelut. Selityksiä on monia. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat ilmeisen aliresursoituja. Tilannetta ei ole korjannut eduskunnan vuosittain päättämä korvamerkitty lisämääräraha.
On myös ilmeistä, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmia ei tunnisteta riittävässä määrin. Tämä koskee lasten vanhempia, lähiympäristöä ja peruspalveluja. Lukiolaisten liiton selvityksen mukaan uupuneet ja huonosti voivat lukiolaiset kokevat muita useammin jäävänsä ilman tukea koulussa ja kotona. Tutkimukset osoittavat varsinkin tyttöjen hakeutuvan hoitoon aikaisempaa yleisemmin.

Palvelujärjestelmä on ollut hyvin yksilö- ja laitoskeskeinen. Painopistettä onkin siirrettävä lähipalveluihin ja lähiaikuisiin. Erityispalvelujakin tarvitaan ja niiden osaamisen tulee olla peruspalvelujen käytössä. Monipuoliset ja riittävät avo- sekä lähipalvelut helpottavat myös omaisten tilannetta.

Nykyajattelun mukaan vanhemmat ja muut omaiset on otettava mukaan lapsen ja nuoren hoitoon ja kuntoutukseen. Heille ei kuitenkaan tule sysätä vastuuta lapsensa kuntoutuksesta. Arvioiden mukaan jopa yli puolet psyykkisesti sairaiden lasten vanhemmista sairastuu itsekin. Palvelujen lisäksi omaiset tarvitsevat tukea jaksamisessa. Alan järjestöt tarjoavat tähän apua muun muassa vertaisryhmissä.

Koululaisten jaksaminen on yleiseurooppalainen ongelma. Lehtitietojen mukaan Berliinissä avattiin kriisipuhelin huonoista koulutodistuksista huolestuneille: omansa vanhemmille ja omansa lapsille sekä nuorille.

Maurin nimmari kopio-1
Mauri Upanne
päätoimittaja
Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä