Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa
Lapsen maailma

Filosofian tohtori, psykologi Pekka Sauri tuli suurelle yleisölle tunnetuksi radion Yölinja-ohjelman juontajana. Sauri on toiminut myös Vihreän liiton puoluesihteerinä ja puheenjohtajan. Vuodesta 2003 Sauri on toiminut rakennus- ja ympäristötoimesta vastaavana Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.


Klassikot kunniaan


Palotoimen historia muokkasi Pekka Saurin maailmankatsomusta


Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, filosofian tohtori Pekka Saurin valinta lapsuuden mielikirjaksi on mielenkiintoinen. Kaikkien tavanomaisten lasten- ja nuortenkirjojen sijaan Sauria sykähdytti eniten Helsingin palotoimen historia!

– Kirjan kirjoittaja Nils Härkäpää oli vanhempieni tuttava. Hän oli lahjoittanut omistuskirjoituksella varustetun kirjan vanhemmilleni ja löysin sen sattumalta kirjahyllystämme, Sauri muistelee.

Sauri luki kirjaa itse, sillä hänen vanhempansa olivat tuskin avanneetkaan sitä. Kirjalla oli 7-vuotiaaseen Sauriin kauaskantoiset seuraukset.

– Kirja oli maailmankatsomukseni kannalta hyvin keskeinen. Se avasi minulle historian kaikkine värikkäine sattumuksineen ja yksityiskohtineen. Yhdessä humauksessa tajusin, että ihmiset ovat ennenkin eläneet kohtalaisen järjestäytynyttä elämää ja varustautuneet erilaisiin kriisi- ja onnettomuustilanteisiin. Kohtalon huumorintajua osoittaa myös se, että nykyisessä työssäni olen vastuussa Helsingin pelastustoimesta.

Sauri lukee kirjaa edelleenkin silloin tällöin, mutta muille hän kirjaa ei ole lukenut.

– Oletan, että harva ymmärtäisi sen viehätystä, ennemminkin minua ehkä pyydettäisiin "hankkimaan elämä"! Sauri ironisoi.



Teksti: Hanna-Mari Savolainen

Kuva: Pertti Nisonen


Tulipalo
Tulipalon sammutusta 1930-luvulla


"Palovartiointi päättyi tähän aikaan kello neljä aamulla. Kun naapurissa, Flodbergin talossa asuva kauppias Lampa noin tuntia myöhemmin tapansa mukaan nousi ja lähti pihalleen, hän havaitsi, että tulta ja savua nousi Dobbinin pihalla olevasta vajasta tai seinäkkäin sen kanssa olevasta Natanael Heidenstrauchin leivintuvasta. Lampa ryhtyi heti huutaen ja ikkunaluukkuja ryskyttäen herättämään talon väkeä ja juoksi sen jälkeen kadulle suorittamaan palohälytystä. Kohta tämän jälkeen kuuluivat jo kirkonkellojen kumahdukset ja sammutusmiehistö saapui ruiskuineen palopaikalle palokersantti Rautelinin johdolla."


Poutapilvi web design - P4