Klassikot kunniaan

Orpopojan tarina kosketti Hannu Mäkelää

Hannu Mäkelän lapsuudenkoti oli täynnä kirjoja ja hän oppi lukemaan jo viisivuotiaana.

– Äiti ja kaksi sisarustani olivat kansakoulunopettajia ja me kaikki luimme paljon. Lainasin kirjoja ahkerasti myös kirjastosta ja luin varmasti koko Kallion kirjaston lastenosaston läpi, Mäkelä kertoo.

Juuri siitä kirjastosta Mäkelä löysi löytölapsi Remistä kertovan kirjan, joka kosketti häntä syvästi.

– Koditon-kirja alkaa lauseella "Olin löytölapsi". Olin itse sitä mieltä, etteivät vanhempani olleet todellisia vanhempiani. Eikä isäni varsinkaan. Kuinka muualla asuva mies, joka ei pitänyt eikä piitannut minusta, voisi olla isä?

Mäkelän muistikuvat ja muistot kirjasta, jota hän luki vähintään kerran vuodessa aina murrosikään saakka, ovat hyvin tunteenomaisia. Kirja liittyi kiinteästi hänen omaan isä-etsintäänsä.

Kirjassa on onnellinen loppu: Remi löytää itselleen oikean perheen. Näin kävi myös Mäkelälle.

– Lopulta löysin itselleni oikean sijaisisän, vaikka en sitä silloin 60-luvulla heti käsittänytkään. Vasta nyt ymmärrän, ettei oikea perhe ole geneettinen asia, vaan muodostuu ihmisistä, jotka todella rakastavat ja arvostavat toisiaan.

Koditon-kirjaa ei Mäkelä ole halunnut omalle pojalleen lukea.

– Pojallani on isä, eli minä, enkä avioeronkaan yhteydessä halunnut luopua isyydestäni. Kirjaa lukemalla en halunnut antaa hänelle toisenlaisia malleja.

Mäkelä nykyisessä uusperheessäkään kirjaa ei ole luettu.

– Perheemme Ainu-tytöllä on kaksikin rakastavaa isää, oikea isä ja minä. Mutta jos hän haluaisi kirjan lukea, en tietenkään asettaisi esteitä. Jokaisella hyvällä klassikkokirjalla on aina jotain todellista sanottavaa.

Teuvo Pakkalan suomennos Hector Malotin Koditon-kirjasta (Sans Famille) julkaistiin vuonna 1898. Hector Malot oli vuonna 1830 syntynyt ranskalainen kirjailija.