Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa
Lapsen maailma

Tammikuu 1940


”Ihminen ei ole oman onnensa ohjaaja, täytyy ottaa, mitä Jumala antaa.”

J.W.Snellman

__________________________________________________________

Uusi tilaus!


Lapsi ja Nuoriso -lehti on aloittanut poikkeuksellisesta ajasta huolimatta toivorikkaana 3. vuosikertansa.

Se tahtoo, varsinkin näinä vaikeina aikoina, olla entistä kiinteämpänä yhdyssiteenä lastensuojeluväen parissa. Ja se toivoo, että kotirintamalla työskentelevä lastensuojeluväki kiirehtii uudistamaan lehtitilauksensa ensitilassa.

Lapsi ja nuoriso ei ole korottanut tilaushintaansa kuten useat muut aikakausijulkaisut.

Toimituksen osoite: Oulunkylä, puh. 77 017.
__________________________________________________________

Uusi vuosi 1940


Vuosi saapuu maahamme sodan ja hädän merkein, mutta kaikesta huolimatta on muistettava olla sitkeitä ja mukisematta kestää mahdolliset epämukavuudet. Niin kuin isät ja veljet rintamalla urheasti täyttävät isänmaansa velvollisuutta, tulee muidenkin kotirintamalla asuvien tehdä kaikkensa, jotteivät olot pahenisi.

Sisäistä sitkeyttä tarvitaan ihan kuten ulkonaistakin. Apu on annettava sitä tarvitseville, ja pelkkä rakkaus ja hyvät neuvot ovat jo suuri teko.

Suomen kansan tulevaisuus lepääkin lastensuojeluviranomaisten käsissä, ja alaiset tekevät kaikkensa ponnistellen viimeiseen saakka.
__________________________________________________________


Lahjoituksia Suomen lapsille


Kansainvälinen Lastenavun Unioni on lahjoittanut maamme lapsille Suomen Lastensuojelun ja Nuorisonhuollon Keskusliitolle edelleen jaettavaksi terveydenhoidollisen ja ravintopitoisen lääke- ja vitamiinilähetyksen. Lahjoitusten jakamisesta huolehtii kansainhuoltoministeriö.

Ruotsalainen Rädda Barnen järjestö on koululaisten keskuudessa kerännyt rahaa Suomen lasten hyväksi ja lahjoittanut 200.000 Ruotsin kruunua tri Bertel Nybergille. Lahjoituksen avulla lähitulevaisuudessa avataankin lastenkoti Lapin lääniin, ja lisäksi autetaam sotaorvoiksi jääneitä kouluikäisiä lapsia.

Paroni Louis Enpain Belgiasta lahjoittaa Mannerheimin lastensuojeluliitolle kuukautisen, 160.000 markan, avustuksen äitien ja lasten hoitokotien perustamiseksi. Koteja on perustettu Turun ja Oulun läänissä, ja kodeissa tulee olemaan noin 50 lasta ja 20 äitiä.
Lisäksi Helsingissä tullaan hoitamaan erikois-sairaustapauksissa lapsia ja äitejä, joilla on jo useita lapsia. Myöhemmin koteihin pyritään järjestämään lapsille kouluopetusta, lastentarha- ja kerhotoiminta on jo päässyt alkuunsa.
__________________________________________________________


Uutta ulkomailta


Buenos Airesissa Argentiinassa on erikoinen tieteellinen tutkimuslaitos äiti- ja lapsiprobleemien selvittämiseksi.

Belgiassa on perustettu erikoinen säätiö älykkäitä lapsia varten viimevuotisen suuren lahjoituksen avulla. Lapsia autetaan opinnoissa sekä huolehditaan heidän ravinnostaan ja hygieniastaan.

Englannissa on viime keväänä uusittu kasvattilapsia koskevaa lakia. Kasvattilapseksiotto tapahtuu uuden lain mukaan määrättyjen yhdistysten välillä, ja mm. on kielletty tarjoamasta kasvattilapsia lehti-ilmoitusten välityksellä. Uusi laki määrää myös, että lapsi on kasvatuskodissaan kolmen kuukauden ajaksi kokeeksi, minkä jälkeen kasvatusvanhemmat voivat luopua toiveestaan tai yhdistys evätä oikeuden kasvattivanhempana kyseiselle lapselle.

__________________________________________________________

Pienetkin lahjoitukset suuria tekoja


Suomen Suoja -keräyslistoihin ovat monet vähävaraisetkin vapaaehtoisesti luovuttaneet merkittäviä summia, jotka vaativat heiltä melkoista uhrausta. Vähäisetkin lahjotukset otetaan vastaan kiitollisuudella, eikä kenenkään tulisi arastella lahjoituksen pienuutta. Keräyslistoja löytyy yksityisliikkeistä, osuuskaupoista, pankeista jne.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä