Marraskuu 1940

 

Tunkelo eläkkeelle

 

Kouluneuvos J. H. Tunkelo eroaa virkaikälain mukaisesti sosiaaliministeriön lastensuojelutoimiston ylitarkastajan virasta kuluvan vuoden lopussa.

 

Asia herättää huomiota lastensuojeluväen keskuudessa kautta koko maan, sillä kouluneuvos Tunkelo on niin kauan ollut keskeisenä henkilönä ja tärkeänä tekijänä lastensuojeluharrastuksissamme.

 

Vaikka tällaisen lyhyen kirjoituksen puitteissa ei ole mitenkään mahdollista edes osapuin tyhjentävästi käsitellä niin monipuolisesti merkityksellistä toimintaa, antaa tapahtuma kuitenkin aihetta joihinkin viittauksiin siitä, mitä kouluneuvos Tunkelon toiminta jo on merkinnyt lastensuojelutyöllemme.

Papista lastensuojelijaksi

 

Tunkelon harrastus nuorisotyöhön on juontunut jo opiskeluajalta.

 

Tultuaan papiksi 1898 hakeutui hän heti tälle alalle toimien pappina Helsingissä, jossa erityisesti omistautui nuorisotyöhön.

* 1901 avautui tilaisuus siirtyä kokonaan lastensuojelutyöhön

* Hän toimi Koivulan kasvatuslaitoksen opettajana 1901–02 ja

* 1902 Kotiniemen kasvatuslaitoksessa vt. johtajana ja vuodesta 1908 vakinaisena johtajana.

* 1914 tuli hän suojelukasvatustarkastajaksi, josta virasta v. 1918 siirtyi kouluneuvokseksi kouluhallituksen silloin perustettuun lastensuojeluosastoon.

* Tämän osaston tultua 1924 siirretyksi sosiaaliministeriöön, johon perustettiin nyk. lastensuojelutoimisto, muutti hän tähän toimistoon lastensuojelutarkastajaksi ja tuli vapaaherra A. von Bonsdorffin kuoleman jälkeen lastensuojelun ylitarkastajaksi, josta virasta nyt täysinpalvelleena siirtyy eläkkeelle.

 

Ilmiömäinen työkyky

 

Virkapaikka on ollut suurtöinen. Lastensuojelu on elänyt nopean kehityksen vuosia. Sitä mukaa on lastensuojelutoimistoon keskittyvien asioiden virta paisunut. Kukkurainen työpöytä asiakirjoja ja puheille pyrkiviä asiakkaita toinen toisensa jälkeen – sepä on ollut tilanne, jossa lastensuojeluväki on tottunut ylitarkastajan näkemään.

 

Monipuolisesti tulokselliseksi on kouluneuvos Tunkelon toiminta muodostunut, mikä onkin ymmärrettävissä hänen ilmiömäisen työkykynsä huomioonottaen ja muistaen, kuinka hän koko virka-aikanaan lastensuojelun palveluksessa on seurannut alansa kehitystä ei vain kotimaassa mutta myös ulkomailla.

 

Vuodesta 1902 lähtien hän on ollut opintomatkoilla monissa maissa, varsinkin Skandinaavian maissa. Mikä lastensuojelun erikoisala kulloinkin on ollut ajankohtainen meillä, on kouluneuvos Tunkelo useimmiten henkilökohtaisesti perehtynyt saman kysymyksen käsittelyyn ja järjestelyihin naapurimaissa ja siten koonnut perusteelliset asiatiedot meidän maamme lastensuojelun hyväksi käytettäväksi.

 

Vuosien kuluessa nämä matkat ovat myös oleellisesti muodostuneet edustustehtäviksi sekä virastonsa että yleisten lastensuojeluyhtymien puolesta. Niinpä on hän esiintynyt huomattavana esitelmöitsijänä ja toimihenkilönä kaikissa pohjoismaisen filantrooppisen yhtymän kongresseissa jne.

 

Lainsäätäjä

 

Syvä asiantuntemus on samoin tullut huomatuksi siinä monipuolisessa toiminnassa, johon kouluneuvos Tunkeloa on tarvittu erilaisissa komiteatehtävissä – varsinkin lainsäädännön valmisteluissa. Uskomattomassa määrin on hänen aikansa sitä paitsi riittänyt eri puolilla maata toimivien lastensuojelujärjestöjen tai kunnallisten ja seurakunnallisten elimien avustamiseksi, milloin kysymys on ollut lastensuojelua palvelevien aloitteiden tekemisestä tai käynnissä olevan toiminnan tehostamisesta.

 

Kun parikymmentä vuotta sitten useat kunnat varsinkin kaupungeissa perustivat lastensuojelulautakuntia ja sen jälkeen aviottomien lasten valvonta tuli lailla järjestetyksi, teki kouluneuvos Tunkelo kauan muistetun työn olemalla mukana monen monissa kokouksissa uupumattomana neuvottelijana ja luennoitsijana.

 

Kiinnostus rakennustöihin

 

Ei myöskään voi jättää mainitsematta hänen aivan erikoista kiinnostustaan lastensuojelulaitosten asunto-oloja kohtaan. Jo Kotiniemen pitkältä rakennusajalta se lienee saanut alkunsa. Nykyään saavat sangen monet lastensuojelulaitoksistamme todeta, että niiden rakennus- ja uudispiirustukset ovat kouluneuvos Tunkelon pöydällä saaneet viimeistelynsä, jonka kautta ne ovat voittaneet sekä rakennuskustannuksiin, käytännöllisyyteen että kodikkuuteen nähden. Vieläpä kalustojen yksityiskohtiin asti hänen elävä harrastuksensa on ulottunut.

 

Hänen mukanaolonsa monissa yhteiskunnallisissa ja kristillisissä järjestöissä näyttääkin merkinneen kautta linjan yhden määrätyn tarkoitusperän saavuttamista, nim. lastensuojelun ja nuorisohuollon harrastusten istuttamista mahdollisimman moniin elinvoimaisiin järjestöihin.

 

Tämä pääharrastus varmastikin selittää hänen mukanaolonsa ja työteliään toimintansa.

* Pienkirkkoyhdistyksessa hänen harrastuksensa on kerhohuoneistojen aikaansaaminen kirkkojemme yhteyteen.

* Kristillisessä taideseurassa lapsentajuinen raamatullinen ja uskonnollinen kuvasto.

* Helsingin kirkkovaltuustossa nuorisotyön voimakas laajentaminen.

* Teollisuusseutujen evankelioimisseurassa ehkäisevän eli. kotikasvatusta tukevan lastensuojelutyön koko ohjelma, nuorten krist. liitossa ja

* Agricola-seurassa nuorten opintokerhot,

* Sisälähetysseurassa huoltolaitokset,

* Kalliolassa kerhotyö... Luetteloa voitaisiin jatkaa.

 

Tarmokas lehtimies

 

Lastensuojeluväen yhteyspyrkimyksissä kouluneuvos Tunkelo on innokkaasti ollut mukana, niinpä hän oli Lastensuojelun kansallisyhtymän puheenjohtajana 1933–37, ja tämän jälkeen muodostuneessa Lastensuojelun ja nuorisohuollon keskusliitossa hän on vuodesta 1938 lähtien hallituksen jäsenenä.

 

Samoja tarkoitusperiä ajaen hän jo 1909 toimitti Suojelukasvatus-nimistä julkaisua sekä sen jälkeen 1933–37 Lapsi ja yhteiskunta -lehteä. Vuodesta 1938 alkaen hän edelleen on Lapsi ja nuoriso -lehden avustajana.

 

Kuten ylempänä on viitattu, on kouluneuvos Tunkelon kynästä lähtenyt hyvin huomattava määrä puheita ja esitelmiä, jotka toistaiseksi ovat julkaisematta. Kun hän nyt edelleen täysin työkykyisenä jättää virkapaikkansa, lienee lastensuojelupiirissä yleinen odotus, että hänen jatkuvassa työpäivässään seuraa arvokkaiden koottujen ainehistojen julkaisemisen vaihe.

 

Samoin odottavat eri puolilla maatamme toimivat lastensuojelujärjestöt elämänkokemuksen rikastuttaman tunnetun johtajahengen mukanaoloa lastensuojelutyössä.

 

Turussa, 15.12.1940

Daniel Hedman

 

________________________________________________________________________

Lasten ja nuorison käyttämä ”salakieli”

 

”Salakielen” olemassaolosta tietänevät tuskin muut kuin kansakoulujen opettajat, lastensuojelualalla toimivat virkailijat ja ennen kaikkea nuoriso itse.

 

Jos astelemme pääkaupungin syrjäisiä kujia, kiertelemme esikaupunkikortteleita tai tiheitä tehdasyhdyskuntia, me äkkiä kuulemme vastaantulevan lapsiparven hälisevän jotakin outoa sekasotkua.

 

Alussa se meitä ehkä ihmetyttää, mutta kun tarkasti kuuntelemme, niin jo saamme selvän, mitä tuo sekasotku oikein on. Se on paikallisten lapsi-asujanten käyttämää ”salakieltä.”

 

Ja niinpä tuosta, aivan kuin itsestään, ajatukset palaavat kouluaikoihin. Piilotajunnasta ilmestyy esiin myöskin joukko omituisia sanoja, lauseita ja kieliyhdistelmiä. Koulupoikien salakieli on tullut ”näyttämölle.”

 

Mikä hurmaava sointu ”salakieli” sanalla onkaan poikien korvassa! Se tarjoaa paljon jutustelua, joista ”asiaankuulumattomilla” ei ole aavistustakaan.

 

Salakielen lajeja

 

Mutta koska ”asiaankuulumattomienkin” on joskus hyvin edullista ymmärtää tuota kohta ehkä jo katoavaa, ”sekasotkua”, niin esitämme tässä seuraavat kolme ”salakielen” lajia.

 

Kontinkieli

 

”Tuska Kontti kana sintti kosaat ontti kota täntti koilta kintti? Konappa santti?”

 

Suomennettuna se kuuluu:

 

”Koska kontti sinä kontti osaat kontti kontinkieltä? Sanopa kontti.”

 

Se on siis verrattain helppoa, kun löytää avaimen.

 

Otamme sitten näytteen viipurilaisesta ”takaperin”-kielestä.

 

Le Kuu.

 

”Saatko o nä si purin vii kien poi tä kiel?”

 

Nä mi en luu, tä et nä si i et saa o. No sa?”

 

Suomennettuna:

 

Kuule.

 

”Osaatko sinä Viipurin poikien kieltä? Minä luulen, että sinä et osaa. Sano?”

 

Helppoa sekin.

 

Vaikeinta kai on helsinkiläisten ”puotiruotsi.”

 

Se on seuraavanlaista:

 

”Mä olen Stokiksessa tsupparina, ja mä saan triksaa eri vilt. Hela söntaki tämä kundi smiitaa stadille lafkoihin ja leffaan. Mulla ei ole fatsia, mutta mutsi on ja systeri ja broidi.

 

Moi. Snadi-Kipa.

 

Suomennettuna:

 

”Minä olen Stockmannilla juoksupoikana. Ja minä saan palkkaa oikein paljon. Joka sunnuntai tämä poika menee kaupungille kahviloihin ja elokuviin. Minulla ei ole isää, mutta äiti on ja sisko ja veli.

 

Terve. Pikku-poika.

 

Kieli siis on varsin ruotsinvoittoista. Muualla kuin Helsingissä sitä ei juuri käytetäkään.

 

Koulukodissa, jossa poikia on ympäri koko Suomen ”salakieletkin” sekautuvat toisiinsa. Maaseutulaiset oppivat kaupunkilaisten käyttämän ja päinvastoin. Sillä tavoin ”salakieli” on vallannut alaa sielläkin, missä sitä ei ole ennen tunnettukaan.

 

Nyt herää vaistomaisesti kysymys:

 

Onko lasten ”salakielen” puhumisessa mitään pahaa ja hänen sielunelämälleen vaarallista ravintoa?

 

Vastaus on ehdottomasti myönteinen silloin, kun kysymys koskee pahantapaisia lapsia ja koulukotien kasvatteja. Kelpo koulupojille ”salakielen” osaamisesta tuskin lie mitään vahinkoa.

 

Useimmat koulukodeissa suunnitellut karkaamiset, kepposet y.m. kujeet ovat tapahtuneet ”salakielellä”. ”Salakielellä” on myöskin se ihmeellinen ominaisuus, että se osaltaan edistää pahantapaisten taipumusta vilppiin ja valheellisuuteen. Opettaja E. Salola on kirjasessaan lasten salakielen käytöstä huomauttanut siitä ja samoin haluan toistaa sen tässä.

 

Sen vuoksi haluan painostaa sitä seikkaa, vaikka se ehkä vaikuttaa ”naivilta”, että opettajien ja lastensuojelutoimihenkilöiden olisi edullista osata lasten käyttämää ”salakieltä”, sillä siitä olisi etua, varsinkin pahantapaisten lasten ymmärtämisessä ja kasvattamisessa.

 

A. R.