Tammikuu 1939
Ovatko ohjelmat menneet sekaisin?
Monet varmaan muistanevat, millä innolla joidenkin henkilöiden aloitteesta toista vuotta takaperin perustettiin Suomen Lastensuojelun ja Nuorisonhuollon Keskusliitto.
Tästä piti muodostua sellainen maamme lastensuojeluväkeä kokoava keskuselin, joka estäisi varsinkin kaupunkikunnissa jo pitkälle kehittyneen lastensuojelun hautaantumasta uusien huoltolakien vaikutuksesta päiväjärjestykseen tulleeseen, enemmän tai vähemmän epämääräiseen yleisen huoltotoiminnan tohinaan ja samalla tekisi lopun niistä ikävänlaatuisista kahnauksista, joita eri lastensuojelujärjestöjen jopa erinäisissä tapauksissa yksityisten henkilöidenkin välillä oli vuosien varrella esiintynyt.
Muistutti jonkinlaista helluntainäkyä, kun tästä asiasta Säätytalolla päätettiin ja samalla hyväksyttiin säännöt uudelle järjestölle. Entiset keskuselimet katsottiin silloin edellä käyneiden neuvottelujen pohjalla kadonneiksi ja kaikki olivat uudeksi tulleet.
Oli siirryttävä aikaisemmin kenties liiallisesta yksityisten johtohenkilöitten palvonnasta ja mainonnasta laajemman ja todellisen toiminnan pohjalle, jossa maamme lastensuojelun rintamaväelläkin tulisi olemaan jotakin merkitystä tämän tärkeän toimialan palveluksessa päivittäin suorittamansa työn mukaan. Niin päätettiin ja niin uskottiin myös tulevan tapahtumaan.
Uusi lehti perustettiin
Eikä tämä lastensuojeluväen mielissä liikkunut ”helluntaihumaus”, joka Säätytalolla silloin oli havaittavissa, rajoittunut yksistään mainitun uuden keskusjärjestön perustamiseen ja sen toiminnan organisointiin.
Sille oli saatava myöskin kahden siihen asti kilpailleen eri lastensuojelulehden asemasta yksi yhteinen ja yleinen äänenkannattaja, jonka palstat tulisivat olemaan tulvillaan lastensuojelua ja nuorisonhuoltoa koskevia kysymyksiä, kun taasen Huoltaja – niin ajateltiin – huolehtisi entiseen tapaansa ensi kädessä köyhäinhoitoon sekä alkoholisti- ja irtolaishuoltoon kuuluvista asioista.
Merkitsihän tämä selvää ja silloisen käsityskannan mukaan järkevääkin ohjelman jakoa. Näin perustetun uuden lastensuojelulehden toimitus- ja avustajakuntaan nimettiin sittemmin sellainen liuta erilaatuisessa lastenhuolto-, opetus- ja kasvatustyössä toimivien kansalaisten nimiä, että toimitussihteeri oli huolissaan, miten saisi kaikkien kirjoitukset siihen sovitetuiksi, etteivät ne joutuisi liian kauan odottamaan julkaisuvuoroaan toimituksen pöytälaatikossa.
Samoin oli jonkunlaista ennakkohuolta siitäkin, ennättäisikö taloudenhoitaja ottaa uudelle lehdelle niin paljon tilauksia vastaan, kun niitä alkaa Suomen eri seuduilta saapua. Ajateltiin, että vaihtelu virkistää tässäkin asiassa.
Odotukset eivät täyttyneet
Ensimmäinen vuosi lehden julkaisemisessa on nyt kokeiltu. Tosinhan ei kirjoitusten puute ole toistaiseksi haitannut, vaikkeivät lähimainkaan kaikki toimitus- ja avustajakunnan jäsenet ole vielä kertaakaan lehden palstoilla esiintyneet, mutta se voitaneen sanoa, ettei arkinen elämä ole tässäkään asiassa ollut juhlahetkien innostusta vastaava.
Kirjoitusten valintamahdollisuus lehden kuhunkin numeroon olisi kirjoituskykyistä lastensuojeluväkeä ajatellen voinut olla paljonkin suurempi.
Ei myöskään lehden tilaajamäärä ole vielä ensimmäisen vuoden aikana täysin vastannut odotuksia, puhumattakaan ilmoituksista, joiden hankinnassa apuansa luvanneet ovat asian kokonaan unohtaneet. Jokaisella on tietysti ollut omat kiireensä, mutta nyt alkavana vuonna olisivat laiminlyönnit kunkin kohdaltaan korjattava.
Lehden tilaajamäärä on saatava mahdollisimman suureksi, koska se varmimmin takaa sen jatkuvalle julkaisulle taloudellisen pohjan, ja ainakin siinä suhteessa voi jokainen lastensuojelua ja nuorisonhuoltoa todella harrastava toimia asian hyväksi. Kun vain saadaan lehden rahavarat kasvamaan, niin ei opettavaisista ja mielenkiintoisista kirjoituksista tule olemaan puutetta.
Rahalla vikittelyä
Niitä erikoisaloja silmällä pitäen, jotka kuuluvat lähinnä Huoltajan ja tämän lehden ohjelmiin, näyttää siltä kuin lastensuojelusta kirjoitelleiden kortit olivat viime vuonna menneet melkoisessa määrin sekaisin. Suuri joukko lastensuojelua koskevia kirjoituksia on – ihmeellistä sanoa – joutunut Huoltajan palstoille, mistä johtuen sille kuuluva ammattiaineisto on luonnollisesti jäänyt vastaavasti köyhemmäksi.
Olisiko siitä ehkä ollut todella puutetta, vai olisiko kenties niin, että lastensuojeluväkeäkin on koetettu vikitellä sille taholle rahan voimalla?
Tässäkin suhteessa on syytä odottaa kuluvana vuonna käsitteiden selvennystä ja entistä suurempaa pysyttäytymistä asian luonnosta lankeavien ohjelmien puitteissa.
Ei ole suinkaan liikanainen toivomus, että maamme huoltolautakunnat, joilla useassa tapauksessa on erikoiset lastensuojeluosastotkin, tilaavat Huoltajan ohella myöskin Lapsi ja Nuoriso -lehden, mikä on omiaan rikastuttamaan kummankin lehden ammatillista erikoisaineistoa ja johtamaan siihen, että tälläkin taholla voidaan vastaisuudessa suorittaa kirjoittajille kohtuullinen palkkio, koska nyt kerran raha arkioloissa näyttää olevan niin tärkeä tekijä tässäkin asiassa.
R.L.