Tammikuu 1939
"Jos lapset kehittyisivät ensioireiden mukaisesti, meillä olisi pelkkiä neroja."
Johann Wolfgang Goethe (1749–1832)
Laitoshenkilökunnan ammattikoulutuksesta ja sijoittamisesta
Valtion komitea on asetettu järjestämään poikkeuslasten kasvatustyössä toimivien koulutusta, ja Hilja Kesäjärvi kirjoittaa työntekijän näkökantoja asiaan. Hänen sydäntään lähinnä ovat lasten kanssa läheisesti työskentelevien emäntien, hoitajattarien ja katsastajien työ ja koulutus.
”Olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, että juuri tämä osa laitoskasvattajista mitä tehokkaimmin vaikuttaa hoidokkeihimme ja painaa heihin leimansa, sillä niin läheltä joutuu tämä ryhmä seuraamaan laitoslasta kotikunnissa ja erilaisissa käytännöllisissä tehtävissä koulun ulkopuolella. Mitä he ovat, sitä ovat lapsemmekin.”
Puutteellinen pohjakoulutus ei saa olla esteenä
Kasvatuksen kokonaisvastuusta tätä ”alempaa henkilökuntaa” ei voida vapauttaa ja juuri siksi heitä olisi siihen paremmin valmistettava. Erityisesti tähän työhön kaivataan työntekijöitä, jotka ovat psykologisesti valmistuneet erikoislaatuiseen työhönsä.
Kyseisten henkilöiden pohjakoulutus on ollut erittäin vaihtelevaa. Kesäjärvi kysyykin onko keski- tai kansakoulu riittävä pohjakoulutus tuleville laitostyöntekijöille. Asiaa on tärkeä pohtia, ettei puutteellinen pohjakoulutus sulkisi ovia muuten päteviltä ihmisiltä:
”Mutta sattumaltako, en voi sanoa – niin vain on käynyt – olen löytänyt kansakoulupohjalta lähteneen työntekijän, todelliseksi kasvattajaksi syntyneen sydämen neron, hyvällä psykologisella vaistolla varustetun ihmisen henkilön, josta kokonainen antautuminen ja sydämen harrastus, vuosien kokemus lasten parissa, pari itse järjestämäämme kurssia ja osallistuminen kerran Helsingissä pidettyihin huoltoväen kursseihin ovat tehneet ammatti-ihmisen sanan parhaassa ja kauneimmassa merkityksessä." Hän on todellinen lasten äiti ja ymmärtäjä. "Eikä tapaus ole ainoa.”
Huoli onkin pidettävä siitä, että kun laitostyöntekijäkoulutusta järjestetään, kansakoulupohjalta lähteneeltäkään ei suljeta porttia tähän työhön.
Lisää suomenkielistä kirjallisuutta!
Laitostyöntekijöitä on kritisoitu myös muutosten jarruttajiksi. Niin vanhoillisia ei kuitenkaan olla, etteikö lehtiä ja ammattikirjallisuutta seurattaisi. Suomalaisen kirjallisuuden puute onkin suuri, mutta onneksi tähänkin on tulossa parannusta:
”Sydän lämpenee, että todella viimein meilläkin ollaan pääsemässä ajan vaatimusten tasolle. Meillä on todella jo teoksia, jotka hyvin täyttävät paikkansa esimerkiksi kurssikirjoina laitoshenkilökuntaa koulutettaessa.”
Tyydytystä on tuottanut myös Jyväskylän korkeakoulun tapa tehdä opintoretkiä laitoksiin:
”Meidän tyyppimme huomioidaan, lastemme työt ja aikaansaannokset otetaan huomioon. Huomaamme tällöin merkitsevämme muutakin kuin kotia 60 meille niin rakkaalle poikkeuslapsellemme. Huomaamme olevamme mukana tämän kansan sivistys- ja kulttuurityössä – hivelevä sana. Hyödytämme myös tiedettä, vaikka edustammekin kansamme pohjasakan huoltamista.”
Ei virasto- vaan kutsumustyötä
Lopuksi Kesäjärvi muistuttaa työn luonteesta:
”Mutta älköön millään tehtäkö sitä virhettä, että tehdään laitostyöstä virastotyö. Sen tulee olla kutsumustyötä jokaiselle työntekijälle. Meidän on syytä olla valveilla tässä kohdassa. Vaikka laitos ei ole muuta kuin kodin korvike, pitää sen pyrkiä olemaan sittenkin koti, jossa aina tiedetään vaalittavan elävää henkeä eikä laboratorioesinettä.”
Hilja Kesäjärvi
Hilja Kesäjärvi toimi mm. Kuhankosken tyttökodin johtajana 1940-luvulla. Tyttökoti oli muutettu 1927 vajaamielisten tyttöjen huoltolaitokseksi.
________________________________________________________________________
Koululaisten & nuorison tapaturmat
Tapaturmien torjuntatyö on erityisen tärkeää lasten ja nuorten suojelemiseksi, muistuttaa A.A. Lyytinen. Lapset joutuvat tapaturmain uhreiksi monestakin syystä: tiedonhalu tulee usein kalliiksi.
Erityisen yleisiä ovat palovammat, joita asevelvollisten kutsunnoissa löydetään 1–2 prosentilta miehistä. Kansakoulusta ovat tuttuja myös paloarvet, jotka ovat yleisimpiä maaseudulla kuin kaupungeissa. Maaseudulla tapaturmia sattuu muutenkin enemmän:
”Se johtuu tietysti vaikeimmista olosuhteista: puutteellisesta silmälläpidosta, ymmärtämättömyydestä yms. Suurena syynä on sekin, että maaseudulla ollaan pakoitettuja jättämään lapset yksin kotiin. Niin on ensi sijassa leskien ja yksinäisten naisten lasten laita. Kaikkein vaarallisin on tilanne silloin, kun lapset lukitaan sisälle.”
Pikkupoikien ”irtolaisvuodet” 2–7-vuoden ikäisinä ovat myös vaarallista aikaa, sillä silloin he ovat vähimmin vanhempien silmälläpidon alaisia. Suuri muutos tapahtuukin koulunkäynnin alkaessa, jolloin yhteiskunta ottaa lapset osittain hoiviinsa. Tapaturmia sattuu silti, ja pitkät koulumatkat voivat olla hengenvaarallisia.
”Mainittakoon myös, että kouluhallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin koulumatkojen lyhentämiseksi siten, että lapset voivat käydä lähimmässä koulussa kuntien rajoista ja koulupiireistä huolimatta.”
Koulumatkojen turvaamiseksi kouluissa on myös aloitettu liikenneopetus.
Pyssyt ja paukut
Tilastollisen päätoimiston saatujen tietojen perusteella voidaan sanoa, että sadat lapset menettävät vuosittain tapaturmaisesti henkensä. Kaikkein suurin on hukkuneitten ryhmä. Huomattavan suuri on myös ampuma-aseitten aikaansaama kuoleman saalis:
”Se osoittaa aikuisten tavatonta huolimattomuutta pyssyjen säilyttämisessä, sillä tässä ryhmässä on joka ainoa kuolemantapaus suoranaisesti aikuisten syytä.”
Onnettomuuksia kokeilunhaluisille pojille sattuu myös ruutien, nallien ja muiden räjähdysaineiden kanssa:
”Erikoispiirteenä näissä poikalasten hommissa mainittakoon, etteivät isommat pojat aavistane pahaa, vaan antavat pienempien ja typerämpien tehdä lopullisen paukun ja katselevat kauempaa sitten, miten se käy.”
Vaarallista urheilua
Myös urheilukentillä sattuu tapaturmia:
”Urheilukentälle mennään hakemaan terveyttä ja virkistystä – ja sitten kannetaan joku sieltä verissään pois.”
Urheilujärjestöjen tulisikin kiinnittää entistä parempaa huomiota välineiden turvallisuuteen ja kenttäkuriin.
Tapaturmia voitaisiin ehkäistä erityisesti silmälläpidon ja ohjaavan neuvonnan avulla. Varottavaa kasvatusta esiintyy edelleen liian vähän. Erityisen ominaista on isien ylimalkaisuus lasten kasvatuksessa. Vaarallisia työvälineitä ja ampuma-aseita säilytetään huolimattomasti:
”Tässä suhteessa asianlaita on valitettavasti niin, että aikuiset tarvitsisivat ensiksi itse kasvatusta.”
Yhteiskunnallinen ja yksityinen lastensuojelu, joka maassamme monessa suhteessa on varsin korkealla kannalla, ei vielä ole kovin paljon ulottunut tapaturma-alueelle.
Hyvä esimerkki on Suomen Uimaliitto, joka on yhteistyössä kouluhallituksen kanssa suunnitellut uimaopetuksen tekemistä pakolliseksi seminaareissa ja kouluissa. Kouluille lankeaa myös omat velvollisuudet tapaturmain torjunnassa, mutta siihen ei vielä ole juuri ryhdytty.
Tehokkain vaikutus nuorison suojelemiseksi onnettomuuksilta olisi kirjoittajan mielestä kuitenkin se, että painettaisiin ”erikoinen kirjanen, esim. nimellä Miten suojelen itseäni tapaturmilta”:
”Jokapäiväinen kokemus kaikessa tapaturmain torjuntatyössä osoittaa, että tehokkaan valistustyön ja propagandan avulla ne saadaan huomattavasti vähenemään.”
5–14-vuotiaitten kuolemantapaukset vuonna 1936
Pojat Tytöt Yhteensä
Hukkuneita 119 34 153
Ampuma-aseet 7 2 9
Muut onnettomuudet 52 22 74
178 58 236
A.A. Lyytinen
A.A. Lyytinen toimi Huoltajasäätiön hallituksessa 1953–1961.
Hän kirjoitti ja suomensi useita lasten terveyttä ja tapaturmia käsitteleviä kirjoja.
________________________________________________________________________
Hyvösen Lastenkoti
Helsingissä toimiva Hyvösen Lastenkoti on saanut nimensä lahjoittajansa mukaan. Puukauppias G.W. Hyvönen oli kuollessaan 1921 lahjoittanut omaisuutensa ”puutteenalaisten lasten hyväksi”. Lahjoitettuun omaisuuteen sisältyi muun muassa Kotkankadulla sijaitseva talo, jossa lastenkoti nyt sijaitsee.
Lastenkodin lapset ovat Helsingin lastensuojeluviraston sinne sijoittamia. Tätä nykyä kodissa on 18 tyttöä ja 14 poikaa. Jokaiselle yritetään järjestää myös tilaisuus ammattiopin saantiin. Koulunkäynti ja koulun antamat kotityöt ovat lasten pääasiallisimmat kiireet lukukausien aikana. Vapaa-ajan täyttää mainiosti partiotoiminta.
Niin sanottu jälkihuoltotyö kasvaa itsestään tämän kodin elämään:
”Vuoden suurimman juhlan, joulun, lähestyessä antaa monen puheenaiheen ja odotuksen hetken se ajatus, ketkä kaikki tänä jouluna mahtavat tulla käymään tai olemaan entisessä kodissaan, tai edes joulutervehdyksen lähettävät. Viimeksi kuluneen joulun aikaan oli kodilla ilo nähdä suojissaan kaksitoista entistä asukastaan.”
Tänä vuonna on vietetty myös erityistä juhlaa, nimittäin kahden vanhimman entisen pojan sotapalvelukseen lähtöä.
Lastenkodilla on myös oma, erityinen kesänviettopaikka. Vihdin pitäjän Jättölän kylässä, kauniin Enäjärven rannalla sijaitsevassa kesäkodissa riittää työtä ja leikkiä sekä pienille että suurille:
”Millään lailla ajattelemattomasti kerskumatta, ainoastaan kiitollisena todeten, voinee asiain täten järjestymistä sanoa kukkuraksi siinä aiheellisessa hyvässä, mitä kodilla on käytettävissään.”
Inkeri Siirala
________________________________________________________________________
Vaikutelmia Tanskan lastensuojeluoloista
Kristina Lilius oli tutustunut vaikeiden lasten auttamiseen Kööpenhaminassa. Koska Suomessa parhaillaan pohditaan samanlaisia kysymyksiä, raportoi hän opintomatkansa annista.
Kööpenhaminan kansakoulujärjestelmälle on erikoisluokkien lukuisuus jo tuttua. Apuluokat on tarkoitettu oppilaille, jotka tehokkaan kertauksen ja apuopetuksen jälkeen voidaan sijoittaa normaaliluokkiin.
Omat luokkansa on myös vähäkuuloisille ja vähänäköisille lapsille, samoin kuin niille, jotka kärsivät puhevioista. Uutta ovat ”lukuluokat”, joissa sanasokeita lapsia, jotka muuten ovat kehitykseltään normaaleja, opetetaan lukemaan.
Ruotsin mallin mukaan on Kööpenhaminassakin viime vuosina perustettu myös ”tarkkailuluokkia” luonteeltaan erikoisen vaikeita, psykopaattisia ja hermostuneita lapsia varten.
Lapsien erikoisluokkiin sijoittamista varten on Kööpenhaminassa perustettu ”koulupsykologinen toimisto”, jossa arvioidaan lasten sijoittamista luku- tai tarkasteluluokkaan. Muiden erikoisluokkien ehdokkaat joutuvat lääkärin tutkittavaksi. Myös kotikäynnit ja neuvottelut vanhempien kanssa ovat luonnollisesti tärkeitä.
Koulupsykologiseen toimistoon lähetetään lapsia myös valtion sairaalan psykiatriselta osastolta. Lääkärien mielestä lapsesta oli kuitenkin mahdotonta lausua mitään varmaa käsitystä ilman pitempää tarkastelua ja sitä varten olikin perustettu ns. ”tarkastelukoti”.
Tarkastelukodin päätehtävä on lasten persoonallisten pulmien ja positiivisten edellytysten selville saaminen, jotta tarkoituksenmukaisen kasvatusohjelman laatiminen kävisi mahdolliseksi:
”Tämän katsotaan helpoimmin käyvän päinsä kodin ilmapiirissä, jossa olot ovat mahdollisimman luonnolliset.”
Kolmen kuukauden olo kodissa aiheuttaa lapsissa muutoksia, jotka yleensä ovat positiivista laatua.
”Lapsissa syntyy jonkinlainen turvallisuuden tunne. He rauhoittuvat ja alkavat näyttää miellyttäviä ominaisuuksia.”
Onnistuakseen tällainen tarkastelumuoto vaatii paljon ja kirjoittaja muistuttaakin, että laitoksen opettajisto oli sitä mieltä, että lapsipsykiatrinen osasto tavallisen sairaalan yhteydessä olisi kuitenkin paras ratkaisu.
Kristiina Lilius
Kristina Wickström (os.) Lilius oli kasvatus- ja opetusopin professori, suomalaisen lastenpsykologian uranuurtajan Albert Henrik Liliuksen tytär.
Kotimaan kuulumisia
Vaikeiden lasten tutkimus- ja huoltoasia on vihdoinkin päässyt vauhtiin. Suomen ensimmäinen koulupsykiatri apulaisineen on aloittanut toimintansa Helsingin kaupungin kansakoulussa. Kaupunki on myös perustanut tarkkailuluokkia niitä lapsia varten, jotka ”normaaliälyisinä tuottavat häiriöitä tavallisessa luokassa”.
Muutamassa muussakin kaupungissa on suunniteltu vaikeiden lastan kasvatuksen neuvolatoiminnan aloittamista. Turussa esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtokunta on päättänyt ottaa palvelukseensa sekä psykiatrin että sosiaalityöntekijän perusteilla olevaa neuvonta-asemaa varten.
Samfundet Folkhälsän i Svenska Finland puolestaan on varannut 70 000 markkaa sekä vajaamielisten laitoksen että vaikeiden lasten neuvontatoimiston aloittamiseksi ruotsinkielisessä Suomessa.
Joulukuun lopulla viime vuonna esitettiin tasavallan presidentille eduskunnan toivomus, että hallitus kiireellisesti toimittaisi tutkimuksen siitä, miten käytösvaikeuksia ja yhteiskuntavastaisia taipumuksia omaavien lasten tutkimus, erikoishoito ja kasvatus olisi järjestettävä. Tasavallan presidentti antoi valtioneuvoston tehtäväksi ryhtyä niihin toimenpiteisiin, joihin toivomus voi antaa aihetta.
Kuluvan kuun 19. pnä asetti valtioneuvosto kolmihenkisen asiantuntijakomitean tutkimaan asiaa ja kutsui komitean puheenjohtajaksi lääkintäneuvos Väinö Mäkelän ja jäseniksi ylitarkastaja J. H. Tunkelon ja kansanedustaja, lastensuojelujohtaja Alpo Lumpeen.