Maaliskuu 1939

Poikain pahantapaisuudesta

 

Mikko Tuokko esittelee artikkelissaan seikkaperäisesti 15-vuotiaan suomalaispojan tapausta.

 

Poika, "jonka koti on sivistynyt ja molemmat vanhemmat samoin kuin sisaretkin ovat kunnollisia ihmisiä", ja jolla "ei ole muitakaan syitä, jotka viittaisivat perinnölliseen rasitukseen, eikä kodin tai ympäristön epäsiveellisestäkään vaikutuksesta tavallisessa mielessä voi puhua", suistuu pahoille teille.

 

Pako keittiöstä

 

Poika keskeytti koulun ja ilmoitti "rupeavansa ansaitsemaan". Oltuaan jonkin kuukauden asiapoikana menetti hän työnsä huonon käytöksen takia. Samoin kävi seuraavassakin paikassa.

 

Poika alkoi käyttäytyä kotona huonosti sekä sisaruksiaan että vanhempiaan kohtaan, "jolloin pyysivät viimeksi mainitut, että poika otettaisiin lastensuojelulautakunnan huostaan".

 

Poikanen päätettiin sijoittaa koulukotiin, "mutta kun häntä mentiin noutamaan, livisti hän keittiön kautta karkuteille. Poika palautettiin muutaman päivän kuluttua kotiin, josta äiti hätääntyneenä soitti Mikko Tuokolle pyytäen, että "poika heti noudettaisiin kotoa, koska hän raivoaa siellä niin, että perheenjäsenten henkikään ei ole turvassa".

 

Poika tuotiin kolmen hengen voimin vastaanottokotiin. "Hammasta purren raivosi hän alussa sielläkin syytäen solvauksiaan vanhempiaan ja sisaruksiaan kohtaan kieltäytyen ketään tottelemasta".

 

Tuokko päättelee, että pojan käytöksen syynä oli se, että hänet oli perheen ainoana poikana totutettu pitämään itseään kaikin puolin "parempana" kuin tyttöjä.

 

Vain akkoja

 

"Heistä tulee vain akkoja, mutta minusta tulee mies, siinä hänen suhtautumisensa perheeseen sanoiksi puettuna."

 

Kaikki oli hyvin niin kauan kuin pojan kokemukset rajoittuivat kotiin, mutta koulussa "hän sai kokea ja huomata, ettei hän olekaan se ympäristönsä keskipiste, jona hän oli tottunut itseään pitämään".

 

"Pojathan yleensäkin edistyvät koulun alaluokilla huonommin kuin tytöt. Kun sitten nuorempikin sisar tulee kouluun, saa poika tyhjentää kaksinkerroin nöyryytysten ja tappioiden karvaan kalkin."

 

Kun hän ei kykene tehostamaan "miehistä itsetuntoaan opiskelussa, alkaa hän tavoitella korvikkeita muilla aloilla ja rohkenee rikkoa koulun sääntöjä, jolla alalla kiltit sisaret eivät uskallakaan kilpailla, sillä he ovat 'raukkamaisia pelkureita' kuten tytöt yleensäkin."

 

"Hän alkaa etsiä tyydytystä itsetunnolleen ja liittyy koulun huonotapaisimpiin poikiin alkaen saada rangaistuksia ollen vihdoin kypsä eromaan 'mädästä' laitoksesta, joka on kaikkien hänen nöyryytystensä ja tappioidensa alkusyy."

 

Henkilökunnan käskyläinen

 

Asiapoikana liikkeessä hän kohtaa uuden vaikeuden: hän onkin liikkeessä se, jota kaikki toiset komentelevat, hän on "koko henkilökunnan yleinen käskyläinen".

 

Poika turvautuu röyhkeyteen ja hänet erotetaan toimestaan.

 

Nyt muuttuu vanhempainkin suhtautuminen poikaan, joka tuottaa perheelle häpeää. "Moitteet ja torumiset tulevat nyt hänen osakseen kodissakin. Ei täysikasvuinekaan ihminen voi kestää alituista torumista, moittimista ja herjaamista. Poika, jonka itsetunto on herkimmillään, menettääkin itsehillintänsä, tulee kapinalliseksi ja katkeroitunut mieli purkautuu epätoivoiseen vimmaan, kun viranomaisetkin liittyvät kotiväkeen häntä, yksinäistä poikaa masentamaan.

 

Vetelehtivien sakilaisten joukkoon

 

"Näin hän liittyy vetelehtiväin sakilaisten rikolliseen joukkoon, mistä hänet kuitenkin pelastetaan lastenhuoltolaitokseen"

 

Mikko Tuokko esittelee psykologi lasten pahantapaisuutta ja nuorison rikollisuutta tutkineen Alfred Adlerin ajatuksia. Adlerin mukaan niitä aiheuttavat lapsen ruumiillinen tai henkinen vajavaisuus, laiminlyönti ja hemmottelu, josta viimeksi mainittu "suurin".

 

"Tukholmassa tutkituista 'probleemilapsista' 38 prosenttia on ainoita lapsia", tietää Tuokko, joka muistuttaa että lapsia hemmotellaan niin varakkaissa kuin köyhissäkin kodeissa, "joissa vanhemmat koettavat juuri hemmottelevalla 'hyvyydellään 'korvata' lapsilleen sitä, etteivät kykene antamaan heille aineellista perintöä."

 

Tuokko haluaa vielä korostaa sitä, että "kasvatuksen on pojilta karsittava sellaiset kuvitelmat, että he jo pelkästään sukupuolensa perusteella ovat jotakin korkeampaa ja arvokkaampaa kuin tytöt".

 

Yhteenvetona Tuokko toteaa, että Helsingin lastenhuoltolaitoksiin otetaan 4–5 kertaa ja valtion kasvatuslaitoksiin 10 kertaa enemmän poikia kuin tyttöjä. Lukuja selittää Tuokon mukaan tyttöjen ja naisten "verrattomasti suurempi mukautumiskyky".

 

Mikko Tuokko