Helmikuu 1939

Vasta silloin voi ihminen saada rauhan, kun hän on tehnyt oikein.

Juhani Aho (1861−1921)

Huomioita lastenvalvojan toiminnasta

 

Maalaiskuntien Liiton Hämeen läänin lastenvalvojille järjestetyn kokouksen annista raportoi Alpo Lumme. Hän pitää ilahduttavana, että lastenvalvojien toimintaan on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota myös kuntien taholta.

 

Vaikka jo vuodesta 1922 on lastenvalvoja ollut pakollinen kunnallinen toimihenkilö, työtä ei ole pidetty erityisen tärkeänä. Pyrkimyksenä on, että lastenvalvoja on selvillä kunkin luetteloissaan olevan aviottoman lapsen olinpaikasta ja olosuhteista.

 

Lapsen hoitoa ja kasvatusta valvoessaan hänen tulisi käyttää järjestöjen ja seurakuntien apua, mihin edellyttää jo lainsäädäntö:

 

”Varsinkin suuremmissa kunnissa on tuollainen vuorovaikutus jokapäiväistä. Se perustuu ennen muuta kirjevaihtoon. Siihen nähden on kuitenkin aika paljon toivomisen varaa. Kirjeiden tulisi olla asiata valaisevia.”

 

Kirjoituskone laulamaan

 

Lumme kehottaa lastenvalvojia tekemään kirjeenvaihdosta jäljennös ja opettelemaan kirjoituskoneen käytön.

 

”Jokaisella lastenvalvojalla tulisi olla kirjoituskone, sillä silloin olisi jäljennösten ottaminen helppoa. Konekirjoituksen oppii tyydyttävästi melko nopeasti. Konekirjoituksen kautta säästyy monilta nimivirheiltä. Eivät mene sekaisin Rautaset ja Rantaset, Viitaset ja Virtaset.”

 

Myös puhelin olisi kiireellisiä tapauksia varten hyödyllinen. Teknisten apuvälineiden lisäksi lastenvalvojalla tulee olla myötätuntoa ja auttamisen halua:

 

”Sitä varten lastenvalvojan toimi on perustettukin, että hän yhteiskunnan edustajana etsii oikeutta äidille ja lapsille. Syytöksillä ei pitkälle päästä. Kun ottaa huomioon esim. kaupunkioloissa aviottomat äidit, niin monia teitä he ovat erheisiinsä joutuneet.”

 

Aviota suositellaan

 

Hankalampaa on kuitenkin yhteistyö elatusvelvollisten kanssa, eikä kaikissa tapauksissa onnistuta. Vanhempien välinen sopimus olisi paras ratkaisu:

 

”Laihakin sovinto on aina parempi kuin lihava riita.”

 

Lastenvalvojan tulisi myös työskennellä siten, että lapsen vanhemmat menisivät avioliittoon, ellei päteviä syitä ole sitä vastaan:

 

”Useastihan on vain jokin tilapäinen sulku tullut tielle, mutta vakavasti asiata ajatellen se voidaan poistaa.”

 

Lastenvalvojan työssä tärkeää on lapsen parhaan puolustaminen, puolueettomuus ja salassapitovelvollisuus. Valvojan tulee myös huolehtia, että varattomat äidit saavat valtion myöntämät äitiysavustukset.

 

Lastenvalvojien toivotaan syventyvän paremmin ottolapsisuhteiden järjestelyihin.

 

Lisää liksaa

 

Jotta lastenvalvojat pystyisivät entistä paremmin hoitamaan tehtäviään, tarvitsisivat he avukseen käsikirjan sekä paremman palkan:

 

”Kun toimi on huonosti palkattu ja vieläpä sivutoimi melko suurissakin kunnissa, ovat tuloksetkin usein sen mukaisia.”

 

Tampereen lastensuojelutyönjohtaja, lastenvalvoja Alpo Lumme (1890–1973) oli kansakoulunopettaja ja toimittaja. Hän työskenteli myös kansanedustajana 1933–1949.

 

________________________________________________________________________________

 

Tuberkuloottisten oppilaiden hoidosta laitoksessa

 

Kasvatuslaitosten johtajien kokouksessa oli puolestaan käsitelty tuberkuloosia sairastavien oppilaiden tilannetta. Ennen varsinaisen aiheen käsittelyä Onni Vauhkonen esitteli Sippolan kasvatuslaitoksen oppilaiden terveydentilaa. Laitoksen 79 oppilaalla oli seuraavia sairauksia:

 

Tuberk. silmätauti                                     1

Tuberk. ihotauti                                        1

Tuberk. avoimet rauhaset                         1

Tuberk. avoin luumätä                              2

Suurentuneet kurkkurauhaset                   9

Struuma                                                    15

 

Selviä tuberkuloositapauksia oli viisi.

 

Aihe nostettiin johtajien kokouksessa esille, koska laitoksen karjassa oli esiintynyt tuberkuloosia. Eläinlääkäri oli pitänyt erittäin todennäköisenä, että karja oli saanut tartunnan oppilasta. Vieläpä lausui eläinlääkäri seuraavan vähemmän miellyttävän ennustuksen:

 

”Niin kauan kuin teillä on tällaisia oppilaita, saatte varautua toteamaan karjassa tuberkuloosia jatkuvasti.”

 

Ratkaisuna pulmaan esitettiin useita ratkaisuja. Taloudellisin ratkaisu olisi, että valtion sairaalan yhteyteen saataisiin tuberkuloottisia sairauksia poteville oma osasto. Tällä hetkellä laitosoppilaan sijoittaminen sairaalaan on kuitenkin vaikeaa. Parhaana ratkaisuna pidettiinkin mahdollisuutta perustaa laitosten yhteyteen oma sairausosasto.

 

Vauhkosen esitystä seuranneessa keskustelussa ei päästy varsinaiseen ratkaisuun. Yksimielisiä oltiin siitä, että tarttuvissa tuberkuloosi- ja luumätätapauksissa on turvauduttava lääkärinhoitoon sekä korostettiin vastaanottolaitosten vastuuta selvittää oppilaiden terveydentilaa.

 

Onni Vauhkonen

 

Onni Vauhkonen (1906–1995) toimi Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen dosenttina 1967–73.

 

________________________________________________________________________________

Muutamia apukoulun oppilastyyppejä

 

Elsi Ekholmin käteen oli sattunut pieni sinikantinen kulunut vihko. Siihen kirjoitetut lukuisat tyttöjen ja poikien nimet veivät ajassa vuosikymmeniä taaksepäin ja toivat opettajan mieleen entiset oppilaat:

 

”Miten erilaisia olivatkaan nuo ’meidän lapsemme’!”

 

Kiivas Aili

 

Ekholm muistelee kirjoituksessaan muutamia oppilaita, jotka syystä tai toisesta olivat jättäneet syvemmän jäljen hänen muistiinsa. Esimerkiksi Aili jäi mieleen kiivasluontoisena ja helposti innostuvana:

 

”Tovereilleen hän oli häijy ja kiusoitteleva, opettajalleen hän tuon tuostakin suutahti, mutta oli sillä välin riemumielin valmis puolustamaan opettajaansa, jos joku muiden luokkien oppilaista uskalsi sanoa jotain meidän opettajasta, joka on niin fiini. Vaikkakin joskus elimme sotajalalla, oli yhteisymmärrys silti mitä parhain.”

 

Ekholm muisti Ailin myös äidillisenä lapsena, joka osasi hoivata epilepsiakohtauksen saanutta luokkatoveriaan. Valitettavasti Ailin äidin kuolema johti hänen ”hairahtumiseensa” elämän kiusauksiin ja kuolemaan ”nuoruuden parhaassa iässä”.

 

Meeri – apukoulun kaunis hedelmä

 

Ailin täydellinen vastakohta, hiljainen ja arka Meeri oli äitinsä kuolemasta huolimatta pärjännyt hyvin. Kouluaikojen päätyttyä ja yhteydenpidon katkettua Ekholm tapasi tytön uudestaan:

 

”Se nuori nainen, joka hyvin puettuna ja hauskan näköisenä istui illan luonani ymmärtävästi jutellen kanssani, ei millään tavoin poikennut tavallisesta nk. normaalisista ihmisistä. Hänessä oli apukoulun työ kantanut kauniin hedelmän.”

 

Vihkoa eteenpäin selaillessaan Ekholm joutuu toteamaan, että kokonaisista luokista oli menehtynyt jopa puolet oppilaista: He elivät varhaislapsuutensa maailmansodan ja vapaussodan aikana.

 

Eila ja Maire olivat menehtyneet keuhkotautiin.

 

Luokan tytöistä poikkeuksen muodosti Helmi, joka luonteeltaan jurona ja sulkeutuneena oli Ekholmille kuin ”suljettu kirja”.

 

”Huomasi, että hänen sielussaan taisteli kaksi voimaa; toinen kodin vaikutuksen, toinen koulun vaikutuksen alainen, ja hän olisi halulla omaksunut jälkimmäisen, mutta kodin vaikutus oli voimakkaampi.”

 

Kiusattu Valto

 

Pojista mieleen oli jäänyt Kustaa, ”juopon isän ja kiusatun, mielisairauden partaalla olevan äidin vanhin lapsi”. Tuittupäinen ja uhmamielinen poika oppi vaivattomasti, mutta ”käsiala kirjoitusvihoissa oli murheellista!”

 

Valto puolestaan ei meinannut oppia lukemaan millään, mistä häntä kiusattiin. Omaa luokkaansa oli Juuso:

 

”Juusolla oli oma tahtinsa niin työssä kuin liikkuessaankin, eikä sitä mikään mahti kyennyt muuttamaan. Kirjallinen laskento oli Juusolle ylivoimainen, päässälasku sujui näppärästi. Uskonto kiinnosti häntä.”

 

Lapset olivat kaikki erilaisia, mutta useimmille yhteistä oli apukouluun tullessaan alemmuuden tunne:

 

”Se on saatava häviämään ja se saadaan häviämään, jos opettaja elävöittää se rakkaus, joka poistaa pelon.”

 

Elsi Ekholm

 

________________________________________________________________________________

 

Lasten puhevikojen parantaminen

 

Helsingin koululääkärien neuvottelukokouksessa oli esitetty lehtori Kaarlo Marjasen promemoria vähän tunnetusta asiasta eli puhehäiriöistä.

 

Puhehäiriöiden parantamisessa edelläkävijämaita olivat olleet Saksa ja Yhdysvallat. Käänteentekeviä tuloksia saavutettiin, kun lääkärit ja pedagogit olivat aloittaneet yhteistyön. Kokemus oli osoittanut, että hyvä ratkaisu oli myös kouluopetuksen ja puhevikojen hoidon yhdistäminen.

 

”Kokemus oli osoittanut myöskin, että hoito on sitä helpompaa ja tuloksellisempaa mitä varhaisemmassa iässä se aletaan.”

 

1910 oli Halleen perustettu ensimmäiset luokat vasta koulunkäyntinsä aloittavia puhevikaisia lapsia varten. Näistä luokista kasvoi maailman ensimmäinen puhevikaispohjakoulu, joka sai nopeasti paljon seuraajia.

 

Pohjoismaista Tanska on puhevikaisten hoidossa edistynyt pisimmälle.

 

Suomen heikko tilanne

 

Suomessa ei sen sijaan ”suuria voi puhua puhevikaisten hoidosta”. Helsingissä on pidetty apukoulun yhteydessä puhevikaiskursseja, joita opettaja on ylitöinään ohjannut. Oppilaat ovat käyneet kursseilla vapaa-ajallaan.

 

”Kehitys Helsingissä on siis sillä tasolla, jolla Saksassa oltiin ennen vuotta 1910.”

 

Suomessa puhevikaisia on kouluissa arviolta 2−3 prosenttia. Suomenkielisiin kouluihin pitäisi järjestää jopa kolme puhevikaisluokkaa.

 

”Opettajakysymys voitaisiin mahdollisesti järjestää siten, että koetettaisiin saada opettajaksi kuuromykkäkoulun opettajiksi valmistuneita kansakouluopettajia, joille sitten järjestettäisiin stipendejä opintojen jatkamista varten ulkomailla.”

 

Kirjoittajan mielestä on koululääkärien asia tehdä aloite puhevikojen hoitoa tarkoittaviin toimenpiteisiin ryhtymiseksi. Koululääkärien neuvottelukunta yhtyi kirjoittajan ehdotukseen siitä, että neuvottelukokous tekisi kansakoulujen johtokunnille ehdotuksen puhevikaisluokkien perustamisesta Helsingin kansakouluihin.

 

________________________________________________________________________________

Toivolan koulukoti

 

Helsingin kaupungin koulukoti Toivola sijaitsee Pakilassa Vantaanjoen varrella. Se voi ottaa vastaan 7−18-vuotiaita lapsia korkeintaan 85. Toivola on Helsingin koulukodeista ainoa, jossa on *** alakoulu (oliko se niin kuin lastentarha?) kansa- ja jatkokoulun lisäksi.

 

Koulukodin pojat avustavat koulukodin puusepän verstaassa sekä maatalous- ja puutarhatöissä. Tytöt auttavat navetta- ja keittiötöissä. Koulukodin yhteydessä sijaitsee myös sosiaaliministeriön alaisena toimiva alaikäisten rikollisten osasto.

 

Koulukodin rakennuksia on juuri kunnostettu ja laajennettu.

 

”Nämä uudistukset ovat suuresti helpottaneet laitoksen toimintaa, minkä tahdomme kiitollisuudella mainita.”

 

Lisää tilaa kaivattaisiin kuitenkin vielä.

 

Koulu- ja työaikojen loputtua oppilaat harrastavat esimerkiksi partiotoimintaa sekä osallistuvat NNKY- ja NMKY-osastojen toimintaan. Pesä- ja potkupalloa harrastetaan myös ahkerasti samoin murtomaajuoksua.

 

”Hikisenä onkin sitten hauska pistäytyä Vantaan vilpoiseen veteen.”

 

Myös retkeily on tärkeä osa vapaa-aikaa.

 

”Laitoksen yhteisenä, suurimpana retkenä voisi mainita syksyisin tehtävän koko päivän kestävän perunaretken sekä partiolaisten jokavuotisen leirin Marjaniemessä merenrannalle, jonne entisiä oppilaitakin saapuu.”

 

Väinö Uusivirta

Opettaja Väinö Uusivirta oli aktiivinen toimija Pakilan Nuoren Miesten Kristillisessä yhdistyksessä NMKY:ssä.

 ________________________________________________________________________________

Kysymyksiä ja vastauksia

 

Nimimerkki Kuntalainen kysyy, onko mitään keinoa pelastaa lapsi, jonka hän on havainnut olevan ”eräässä kodissa kasvatettavana kaikkea muuta kuin inhimillisen kohtelun alaisena”.

 

Lehti vastaa tapauksessa olevan ilmeisesti kysymys kasvattilapsesta eli jonkin muun tahon kuin huoltolautakunnan sijoittamasta lapsesta. Lehti muistuttaa, että kaikki kasvattilapset ovat säännöllisen valvonnan alaisia lastensuojelulain perusteella.

 

Kasvattilapsista on tehtävä ilmoitus huoltolautakunnalle, jonka on hyväksyttävä koti kasvatuskodiksi. Lautakunta myös valvoo, että kasvattilapsi saa kodissa huolellisen hoidon ja kasvatuksen. Lastensuojelulain mukaan jokainen kunnan jäsen on oikeutettu – ja moraalisesti velvollinenkin – tekemään ilmoituksen huoltolautakunnalle, jos hän saa tietoonsa jonkun, joka on lastensuojelun tarpeessa. Lehti suositteleekin kysyjää kääntymään ensitilassa huoltolautakunnan puoleen:

 

”Voi olla niin, että huoltolautakunta ei ole ollut tietoinen kyseessä olevan lapsen olemassaolostakaan, sillä useissa tapauksissa kasvattajat ovat lyöneet laimin ilmoitusvelvollisuutensa, vaikka ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöjää voidaan rangaista oikeudessa.”

 

E.P.

 

________________________________________________________________________________

 

Kunnianosoituksia

 

Kansainvälinen Lastensuojeluyhtymä (Union Internationale de Secours aux Enfants) on pyytänyt sotamarsalkka, vapaaherra G. Mannerheimin ja presidentinrouva Ester Ståhlbergin kunniakomiteansa jäseniksi ja he ovat vastanneet pyyntöön myönteisesti. Kunniakomitean muina jäseninä ovat mm. Jugoslavian kuningatar Maria,  Ruotsin prinssi ja prinsessa Carl, Hollannin kruununprinsessa Juliana, Canterburyn arkkipiispa, Upsalan arkkipiispa Eidem ja kardinaali Maglione.