Toukokuu 1938
"Vasta kasvatuksen kautta tulee ihmisestä todellinen ihminen."
Platon (427–347 eaa.)
__________________________________________________________
Hinkuyskän vastustamisesta
Viljo Rantasalo aloittaa artikkelinsa pahoittelemalla, ettei yleensä olla selvillä siitä, että hinkuyskä on tavallisista kulkutaudeistamme kaikkein tuhoisimpia aiheuttamiensa kuoleman tapauksien vuoksi.
Useimmat sairastumiset hinkuyskään esiintyvät ensimmäisinä ikävuosina ja tuona ikäkautena tauti on vaarallisin.
"Lapsi voi sairastua hinkuyskään jo ensimmäisinä elinviikkoinaan."
Tuolloin tartunnanlähteinä ovat yleensä "ympärillä häärivät" aikuiset. Kaupunkilaislapsi tulee monesti tekemisiin täysin tuntemattomien piirien kanssa mm. leikkipaikoilla, lastenseimissä, lastenkodeissa ja lastentarhoissa.Maaseudulla tilanne on parempi, muta sielläkin koulu on osoittautunut huomattavaksi tartunnan levittäjäksi.
__________________________________________________________
Tilanne tylsämielisten hoidon alalla
on O. Korpijaakon kirjoituksen aiheena. Asiaan on näet kiinnitetty tavallista enemmän huomiota9.--10.3 Sortavalassa pidetyn tylsämielishoitolaitosten ja lastensuojelulautakuntien neuvottelukokouksessa.
Korpijaakko lainaa ylitarkastaja Tunkelon Sortavalassa pitämää esitelmää, jonka mukaan Suomessa oli 1935–37 toimeenpannun tutkimuksen mukaan n. 15 500 vajaamielistä.

He ovat Korpijaakon mukaan "sellaisia kansalaisia, jotka eivät elämän kilpakentällä tule toimeen toisten rinnalla".
Hoitopaikoissa on jo liikaa hoidokkeja, mistä johtuen on jouduttu turvautumaan kotihoitoon, joka tuottaa vaikeuksia erikoisesti köyhissä oloissa:
"On jouduttu toteamaan useammin kuin kerran, että lapsi on köytetty kiinni rautaketjulla, 'koska hän on purrut nuoran poikki', tai on lasta hoidettu yhdessä eläinten kanssa, niin että hän puhumisen sijasta oppinut vain määkimään."
Kulttuurikansa ei pääse pakoon niitä tehtäviä, joita tämä kärsimys sille aiheuttaa.
Jutussa muistutetaan myös, että kotihoidossa koville joutuvat erityisesti köyhien perheiden äidit. Perheitten hätä tässä on sellaista, jossa velvollisuus auttavan käden ojentamiseen kuuluu koko kansalle.
Vajaamielisiä lapsia ei voi sijoittaa tavallisiin lastenkoteihin, mutta yksityisen kunnan alueella heitä ei taasen ole siinä määrin, että kunta voisi perustaa oman hoitolan.
Valtion täytyy varautua siihen, että uuden lastensuojelulain määräyksiä ja henkeä voidaan toteuttaa!
70 vuotta sitten säädetty lastensuojelulaki taisteli sekin yhä kiristyvistä määrärahoista!
__________________________________________________________
Huostaanotto vastoin vanhempien tahtoa
(jatkoa edellisestä numerosta)
Erkki Porras jatkaa artikkelissaan vanhempien tahdon vastaisen huostaanoton syitä ja menettelytapoja. Hän käy läpi huoltolautakunnan pöytäkirjan tärkeimmät seikat, joita ovat:
- Onko lautakunta kokoonpanoonsa nähden ollut päätösvaltainen?
- Onko kokous pidetty suljetuin ovin?
- Vanhempain asuinpaikka.
- Onko aikaisemmin ryhdytty muihin lastensuojelulain edellyttämiin toimenpiteisiin, jos on, niihin mihin?
- Onko vanhempain tai holhoojan kanssa yritetty aikaansaada vapaaehtoista kirjallista luovutussopimusta?
- Onko kokoukseen kutsuttu kuultaviksi huostaan otettavien vanhemmat ja muut asianosaiset ja ketkä heistä ovat olleet läsnä.
- Kuultavina olleitten henkilöitten selitykset ja lausunnot.
- Huostaanotettavaa koskevat henkilötiedot, liitteenä sukuselvitys, koulutodistus y.m.
- Huoltolautakunnan päätös perusteineen ja viittauksin lainpaikkoihin.
- Onko päätös julistettu?
- Onko muistutusosoitus annettu?
Vaikka Porras epäileekin, että huostaanottamismenettelyn vaikeat muotomääräykset tuottavat vaikeuksia uuden lastensuojelulain juuri saatua lainvoiman, muistuttaa hän että:
"kun ottaa huomioon, että kysymyksessä on lasten vanhemmille ehkä kalleimpien oikeuksien rajoittaminen, ei voitane muotomääräyksiä pitää liiallisina".
__________________________________________________________
Voimistelu ja leikki lastensuojelulaitoksen kasvatusohjelmassa
Airi Koskimies aloittaa juttunsa leikkivistä laitoslapsista nasevasti: "Karhunpojat painiskelevat, lapsilauma leikkii."
Hän tarkkailee erityisesti kuuroa Tapania ja Viljoa, jonka käsi on vioittunut. Pojille on kehitetty juuri heille sopivia harjoituksia.
Ujolla Liisalla puolestaan on mennä sormi suuhun tämän tästä, mutta leikkiessään hän rohkaistuu.
Laiskan pulskea Ville ei viitsi mitään: myöhästyy, laahustaa, eikä kuule, mitä hänelle sanotaan. Mutta kun hänestä tehdään junaleikkiin veturi, alkoivat hommat sujua ajoissa.
Leikkiessä lapset oppivat yhteenkuuluvaisuutta:

"Huomaamatta siirtyvät samat lujat tunteet käsitteeseen meidän perheemme, meidän kansamme, meidän isänmaamme."
Leikki kehittää myös älyä: sen varjolla opitaan yhdessä vilauksessa kaikki Euroopan s:llä alkavat joennimet. Muina hyvinä leikkeinä Koskimies mainitsee Laiva on lastattu -loruttelun ja pesäpallon,
__________________________________________________________Kotimaan kuulumisia
Valtioneuvoston kerrottiin asettaneen huhtikuussa viisihenkisen asiantuntijakomitean tutkimaan ja laatimaan ehdotusta huoltotyöntekijäin koulutuksen järjestämisestä. Komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin entinen sosiaaliministeri, rovasti T.A. Janhonen.
Porin kaupungin omistamaan Koskenkylän poikakotiin ilmoitettiin perustettavan ylimääräinen kansakoulunopettajan virka.
Lastentarhataloon Porissa mainittiin perustettavan uusi kokopäiväosasto 3–6-vuotiaille lapsille, joiden ”isä tai äiti yksin on perheen huoltaja tai molemmat vanhemmat ovat syystä tai toisesta päivän aikana estetyt hoitamasta lastaan.”
Turun ja Porin kaupunkien lastensuojelutyöntekijät tekivät retken Tampereelle huhtikuun lopussa. Noin 60 hengen voimin toteutetulla retkellä vierailtiin muun muassa Härmälän neuvolassa, Lepolan ja Metsolan lastenkodeissa sekä vietettiin yhteinen illanvietto Hospitz Emmauksessa.
Maisteri Kaarlo Johannes Wedenojan ilmoitettiin kuolleen 21. huhtikuuta. Hän toimi mm Maalaiskunta-lehden päätoimittajana sekä Maalaiskuntain Liiton kunnallistoimiston johtajana.
Uutta ulkomailta
Kansainvälisen Lastensuojeluyhtymä Union Internationale de Secours aux Enfants tiedotti hyväksyneensä Suomen Lastensuojelun ja Nuorisonhuollon Keskusliiton yhtymän jäseneksi 28. huhtikuuta.







