Marraskuu 1938

Nuorisotyyppi vai nuoriso itse?

 

Harrastus vapaata nuorisokasvatustyötä kohtaan on suuresti vahvistunut viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Työrintama on laajentunut ja sen toimintamuodot sekä kehittyneet että monipuolistuneet.

 

Näyttää siltä kuin pienissä ryhmissä tapahtuva, ns. kerhomuotoinen toiminta, joka pyrkii ottamaan huomioon varhais- ja murrosikäisen nuorison sielunelämän rakenteen ja mukaannuttamaan työskentelytapansa sen vaatimusten mukaan, olisi saavuttanut varman jalansijan erilaisten nuorison parasta tarkoittavien työryhmien keskuudessa.

 

Sen jälkeen kun seurakunnallinen nuorisotyö on vapaitten kristillisten järjestöjen esikuvan mukaan omaksunut kerhotoiminnan muodot, on se saanut aivan uuden kantavuuden ja on parhaillaan voimakkaassa nousussa.

 

Samoin on niiden kristillisten järjestöjen laita, jotka ovat aikaisemmin harjoittamansa joukkotoiminnan sijaan ryhtyneet työskentelemään pienissä ryhmissä ja ottaneet samalla käytäntöön pelkkien hengellisten työmuotojen rinnalla myös monia nuorisolle ja varhaisnuorisolle soveltuvia arkisia, mutta kasvatuksellisesti arvokkaita toimintamuotoja.

 

Kerhomuotoinen toiminta

 

Viimeisten vuosien aikana ovat, varsinaisten nuorisojärjestöjen ohella, monet muutkin ryhmät ja työelimet kiinnittäneet huomiota nuorison keskuudessa suoritettavaan kerhotoimintaan. Näistä voimme mainita esimerkkinä raittiusjärjestöjen virkeän ja voimistuvan nuorisotyön, suojeluskunta- ja lottajärjestön sekä eräitten työväenjärjestöjen varhaisnuorisotyön.

 

Tuntuu siltä kuin kaikkialla olisi ”löydetty” kerhomuotoinen toiminta ja havaittu sen käyttökelpoisuus pyrittäessä saamaan kosketusta muutoin niin vaikeasti saavutettavissa olevaan murrosikäiseen nuorisoon.

 

Tästä työrintaman laajentumisesta on jokaisen nuorison parasta harrastavan syytä iloita. Olemmehan täysin tietoisia siitä, että työmaata on kaikille riittämiin ja että työn monipuolistuminen tietää tavallisesti myös sen tehostumista. Eräisiin mietteisiin nykyinen tilanne nähdäkseni kuitenkin antaa aihetta.

 

EI politiikkaa!

 

Mikä on suorittamamme nuorisokerhotyön perusmotiivi? Onko siinä halu auttaa nuoria heidän elämänsä vaikeimpina vuosina sekä tukea koteja niiden kasvatustehtävässä? Vai onko tarkoituksenamme kenties kasvattaa tämän työmme kautta uutta polvea edustamiimme järjestöihin ja niiden aatepiiriin?

 

Jälkimmäistäkään motiivia ei sovi ilman muuta hyljeksiä. Varsinkin, kun on kysymyksessä varttunut nuoriso, joka jo itse pystyy valitsemaan omat harrastuksensa, tietää tällainen työn monipuolisuus myös sen tehostumista.

 

Mutta jos on kysymyksessä toiminta, jonka edustaman aatepiirin suhteen kullekin yksilölle on annettava täysi harkinta- ja ratkaisuvalta, silloin on mielestämme väärin koota tällaisen toiminnan piiriin henkisesti keskenkasvuista varhaisnuorisoa. Tahtoisin sanoa, että näin on ennen muuta kaiken poliittisesti väritetyn nuorisotoiminnan lait, olipa se sitten minkä suuntaista tahansa.

 

Murrosiän metsä

 

Varhaisnuorison keskuudessa suoritetun kasvatustyön täytyy saada olla kaikista sivutarkoituksista täysin vapaata. Sen ainoana pyrkimyksenä tulee olla auttaa ja tukea nuoria heidän herkimpinä kehitysvuosinaan.

 

Murrosikään kuuluvia elämänvuosia on verrattu eksyttävään metsään, jonka tiheikköihin moni voi helposti sortua. Kerhotoiminnan tehtävänä on opastaa nuoria tämän tiheikön läpi, niin että he kerran, avaraan metsänreunaan päästyään, voisivat itse vapaasti suunnata oman elämäntiensä.

 

Meidän huolenamme olkoon vain, että he tekisivät tämän valintansa vakaasti harkiten ja rehellisinä totuudentietä etsien.

 

Eräänä esimerkkinä tästä voisimme mainita, että settlementtien varttuneita kerholaisia kuuluu niin hyvin SUL:n kuin TUL:nkin jäsenseuroihin, eikä kerhotoiminnassamme ole syytä pyrkiä millään tavoin vaikuttamaan siihen, että nuoret tässä kohden tekisivät ratkaisunsa puoleen tai toiseen.

 

On olemassa myös muita merkkejä siitä, että jonkun työryhmän tai -elimen menestys voidaan joskus eksyä asettamaan itse varsinaisen nuorison kasvatuspyrkimyksen edelle. Näin on esimerkiksi silloin, kun jollakin pienellä paikkakunnalla monet eri järjestöt suorastaan kilpailevat nuorista.

 

Meidän on aina muistettava, etteivät varsinkaan varhaisnuoret itse kiinnitä paljonkaan huomiota siihen, kenen ”rullissa” he ovat, vaan menevät he aina sinne, missä heille vain jotain ”kivaa tarjotaan”.

 

Niinpä kuulimme äskettäin, miten eräällä pienellä paikkakunnalla joku nuorisoa rakastava ja palvelemiseen altis työntekijä oli joutunut jakamaan iltansa ainakin 3 eri nuorisotyötä harrastavan järjestön kesken. Yhtenä viikkoiltana hän teki työtä seurakunnallisen nuorisotyön tiliin, toisena jonkin kristillisen järjestön ja kolmantena kolmannen. Pojat taasen, joita hänen ympärilleen kokoontui, olivat joka ilta samoja! Ymmärrämme hyvin, että tällaisissa oloissa voi syntyä myös epätervettä kilpailua ja itse varsinainen asia joutua kärsimään.

 

Onko työ tarpeen?

 

Tämän vuoksi olisi aina uutta työtä suunniteltaessa tarkoin harkittava, onko alotettavaksi aiottu työ todella tarpeen, vai olisiko niin, että siihen tarjolla olevat voimat voitaisiin käyttää hyödyllisemmin, jos ne liittyisivät tukemaan paikkakunnalla jo aikaisemmin suoritettavaa samansuuntaista toimintaa.

 

Vielä tahtoisin mainita erään vaaran, joka uhkaa meitä aina, kun jonkun työelimen menestys ja kehittyminen asetetaan itse nuorten asian edelle.

 

Jokainen nuorten keskuudessa toimiva työryhmä kokoaa ympärilleen varttuneen nuorison keskuudesta oman joukkonsa. Voidaanpa tässä puhua jonkunlaisista nuorisotyypeistä, jotka hakeutuvat kukin heille lähinnä sopivaan ympäristöön.

 

Näin kuuluu esimerkiksi seurakuntien ja kristillisten järjestöjen piiriin paljon jaloa nuorisoa, jonka elämälle tunnustava kristillisyys on antanut sen parhaan sisällön. Sitten voimme puhua esimerkiksi raittiusaatteen ympärille kokoontuvasta nuorisosta jne.

 

Paljon epämääräisempi, mutta kuitenkin jonkunlainen tyyppi on myös ns. urheileva nuoriso ja monet muut.

 

Vaaralle altis ryhmä

 

Nyt on olemassa se vaara, että kukin työryhmä tyytyy työskentelemään siinä määrin oman ryhmänsä piirissä, aivan kuin sulkeutuen neljän seinän sisään, että eräs, ja varmasti kaikkein valtaisin nuorisotyyppi, tuo harrastukseton, kokonaan hoidotta jäänyt ja siksi myös enimmän vaaroille alttiina oleva nuorisomaailma jää lopulta tarpeellista huomioita vaille.

 

Meillä voi olla ympärillämme suuri määrä jaloa nuorisoa, niin kuin erilaisiin työryhmiin kuuluvina tällä hetkellä onkin, ja meillä on totisesti täysi syy tästä iloita. Mutta älkäämme koskaan eksykö ajattelemaan, että suuri ja vaikea nuorisokysymyksemme olisi tällä vielä ratkaistu.

 

Varsinaisen nuorisokysymyksemme muodostavat aina nuo kaiken järjestetyn nuorisotoiminnan ulkopuolelle jäävät, vaikeimmin tavotettavissa olevat nuorisojoukot, jotka tuskin koskaan tulevat meidän luoksemme ja meidän työryhmiimme, vaan joiden luokse meidän on pyrittävä.

 

Mutta kun tämän teemme, silloin meidän on jätettävä tyystin mielestämme oman työryhmämme menestys ja muut tämän pyrkimyksemme rinnalla toisarvoiset seikat. Silloin on meille tärkeä vain yksi asia: miten voimme auttaa noita kaikkein vaikeimmin autettavissa olevia nuoria?

 

Tässä on yksi vapaan nuorisokasvatustyön keskeisempiä ja samalla vaikeimpia probleemeja. Sen tulee kuitenkin olla hallitsevana motiivina kasvatustyössä, joka ei tähtää mihinkään määrättyyn nuorisotyyppiin, vaan jonka työmuotoja ja toimintatapoja valittaessa ja kehitettäessä on hallitsevana näkökohtana yksinomaan avun tarpeessa oleva nuoriso itse.

Niilo Kotilainen