Lokakuu 1938

Rajan koteja tervehtimässä

 

Viime talvena esittivät erään Naisylioppilaiden Karjala-Seuran jäsenet ajatuksen, että seura lähettäisi neuvoja Raja-Karjalaan, missä työtä vielä on paljon ja työntekijöitä vähän. Niinpä lähtikin matkaa kaksi seuran jäsentä, toinen talousopettaja ja toinen lääket.kandidaatti, kahden kuukauden ajaksi Ilomantsin ja Tuupovaaran pitäjiin, toinen neuvomaan kotitaloutta, toinen pienten lasten hoitoa.

 

Meille matkaan lähtijöille tarjoutui mainio tilaisuus tutustua Raja-Karjalan luontoon ja kansaan. Jokainen, joka ensi kerran näkee karjalaisen maiseman, joutuu ehdottomasti sanattoman ihastuksen valtaan katsellessaan vaaroja, jotka kohoavat toinen toisensa takana muuttuen yhä sinisemmiksi, niin että viimeiset tuskin erottuvat taivaan rannasta. Vaarojen välissä on kauniita järviä ja pieni lampia. Soita on paljon, ja ne, samoin kuin suuret, paikoitellen raivaamattomat metsät, antavat seudulle erikoisen, karun kauneuden leiman.

 

Vaikka maanviljelystä ja karjanhoitoakin harjoitetaan, merkitsevät metsätyöt eli ”savotat”, kuten paikkakunnalla kaikkia suurempia töitä nimitetään, paljon enemmän. Suurimmat ovat Enso-Gutzeitin savotat. Niistä saavat sekä miehet, naiset että lapset työtä propsi-, uitto-, metsänistutus- ym. savotoissa. Miten tärkeitä nämä työt ovat asukkaille, sitä kuvaa se, että opettaja koulussa uskontotunnilla kysyessään ”Kuka meidät ruokkii ja vaatettaa?” sai eräältä pikkupojalta vastauksen: ”Tutsetti”. (Gutzeit).

 

Vaatteita ja neuvoja

 

Seutu on harvaan asuttua ja kylät ovat etäällä toisistaan. Koska Ilomantsissa, joka on pinta-alaltaan yhtä suuri kuin puolet Uudenmaan lääniä, on vain kolme terveyssisarta ja kaksi Marttaliiton palkkaamaan kotitalousneuvojaa, on näillä kaikilla suunnattomat matkat kuljettavanaan. Opimme kunnioittamaan suuresti näitä neuvojia, jotka vaivojansa säästämättä koettivat auttaa asukkaita ja levittää tietoa ja valistuta syrjäkyliinkin.

 

Miten suuresti asukkaat ovat heistä riippuvaisia, sitä osoittaa viimekesäinen tapaus. Sattui niin, että kotitalousneuvoja sairastui kylvöaikana, ja kun toista ei saatu tilalle, jäivät monet ilman siemeniä, mistä oli todistuksena koko kesän vain rikkaruohoa kasvavat pellot.

 

Oma neuvontamme muodostui seuraavanlaiseksi: Kuljimme kylästä toiseen, tavallisesti käyttäen syrjäteitä ja poiketen niiden varrella oleviin asuntoihin. Kylissä viivyimme 2–3 päivää, kävimme perheissä, etupäässä niissä, joissa oli pieniä lapsia, ja joko koululle tai johonkin suureen tupaan järjestimme tilaisuuden, jossa puhuimme lastenhoidosta ja kodinhoidosta sekä lopuksi valmistimme joitakin yksinkertaisia kasvisruokia.

 

Olimme myös saaneet mukaamme Helsingistä kerättyä lastenvaatteita, joista osan jaoimme puutteenalaisiin perheisiin, mutta suurimman osan jätimme terveyssisarten huostaan talven varalle. Sitä paitsi jätimme koteihin pikkulastenhoitoa käsitteleviä kirjasia ja ruuanvalmistusohjeita.

 

Tuuletusta pelätään

 

Näillä matkoilla opimme tuntemaan Raja-Karjalan kansan ystävälliseksi ja vieraanvaraiseksi. Asukkaiden kanssa oli yleensä helppoa päästä keskusteluun. Jouduimme näkemään heidän elämänsä edullisessa valossa sen tähden, että oli kesäaika. Tuntuu vaikealta kuvitella, miltä monet näistä kodeista näyttävät talvella, sillä asunto-olot monin paikoin ovat todella kurjat.

 

Mökit ovat pieniä, usein niissä on vain yksi huone, jossa asuu aivan uskomaton määrä ihmisiä. Näimme mökin, jossa yhdessä huoneessa asui 3 aikuista ja 9 lasta, näistä nuorin 10 kk. ikäinen. Eräs toinen 9-henkinen perhe asui huoneessa, jonka suuruus oli korkeintaan 3x4 metriä. Siisteys mökeissä ei voi olla sen tähden erinomainen, syöpäläisiä on paljon ja tuuletusta pelätään, koska paljasjalkaiset lapset voisivat vilustua. Nukkumaanmeno iltaisin tällaisessa kodissa tapahtuu siten että perheenjäsenet ladotaan  peräseinältä ovelle vieretysten lattialle.

 

Täytyy ihailla perheenäitejä, jotka vuodesta toiseen jaksavat tehdä työtä aamusta iltaan, ahertaa samoissa askareissa ahtaissa oloissa, usein ainaisessa puutteessa suuren lapsilauman ympäröimänä ja useimmilla on vielä pikkulapsi hoidettavana.

 

Isoja perheitä

 

Syntyväisyys rajaseudulla on huomattavasti suurempi kuin muualla maassamme.

 

Perheet, joissa on ollut 14 lasta ja enemmänkin, eivät ole harvinaisia, mutta useimmiten lapsista kuolee monta alle vuoden vanhana. Äidit pitävät sitä luonnollisena asiana, eivätkä tule ajatelleeksi, että se mahdollisesti johtuu hoitovirheestä. Sillä vaikka terveyssisaret ja kätilöt ovat yrittäneet saada aikaan parannuksia lastenhoidossa, ovat entiset tavat ja käsitykset siksi lujassa, että tarvitaan vielä monen vuoden työ, ennen kuin äidit niistä luopuvat. Niinpä annetaan lapsille, joita äidit eivät voi itse imettää maitoa sellaisenaan tai mieluummin kermalla sekoitettuna: pitäähän toi lapselle antaa parasta mitä talossa on saatavissa.

 

Heillä on myös suoranainen ulkoilman pelko. Vilustumisen pelosta pidetään pikkulapsia sisällä yhtä mittaa ensimmäisistä syyskylmistä lähtien seuraavaan kesään. Heidän vuoteensa on tavallisesti muurin kyljessä, jossa he viettävät pitkän talven, välillä ryömien lattialla, jossa muut perheenjäsenet likaisin jalkinein kulkevat. Eivätkä he näekään aurinkoa eivätkä saa raitista ilmaa. Kun vielä ravinto on puutteellista, ei pikkulasten suuri kuolevaisuusprosentti ole mitenkään ihmeteltävää.

 

Riisitauti ja riienmarja

 

Hoitovirheistä johtuu myös riisitauti, joka on niin yleinen, että eräs Pohjois-Karjalassa toiminut kunnanlääkäri on todennut sitä on 80 %:ssa tarkastamistansa koululapsista. Riisitaudiksi monin paikoin kyllä lasketaan kaikki muutkin taudit niin aikuisissa kuin lapsissa. Olipa mitä vaivoja tahansa, päänsärkyä, reumatismia, vatsakipuja, kaikki ne ovat alkuaan riien aiheuttamia, ja kaikkiin tepsii yhtä hyvin sama lääke, riienmarja, joka kanssa jouduimme tekemisiin melkein jokaisessa kylässä.

 

Riienmarjapensaita oli metsästä siirretty puutarhoihin yleisiksi hyötykasveiksi. Niiden punaisten marjojen siemeniä käytetään maitoon liuotettuna lääkkeeksi. Kun epäillään riisitautia lapsessa, voidellaan riienmarjavoiteella sen ihoa. Jos se ”rokahtaa”, on se merkki siitä, että riisitauti on asianomaisessa. Sitä hoidetaan juottamalla lapselle riienmarjamaitoa. Myös jos lapsi itkee, pitävät äidit sitä riisitaudin merkkinä ja siten he juottavat joskus parin päivän vanhalle lapsellensakin riienmarjamaitoa.

 

Tämä usko riienmarjan ihmeitä tekevään voimaan on niin yleinen, että tarvitaan todella paljon työtä ennen kuin äidit ryhtyvät muihin hoitotoimenpiteisiin. Näistä kalanmaksaöljy alkaa ensinnä tulla käytäntöön, sillä usko lääkkeisiin on suurempi kuin mihinkään muihin keinoihin.

 

Tuberkuloosi

 

Tuberkuloosi on myöskin hyvin yleinen Raja-Karjalassa. Lapset, joiden vastustuskyky alenee talven aikana, ovat sille hyvin alttiita, ja ahtaissa tiloissa on mahdotonta suojella heitä tartunnalta, jos joku perheenjäsen sitä sairastaa. Tapasimme Ilomantsissa sairastavan äidin, jolla oli 14 lasta, nuorin 5 kk. ikäinen.

 

Toisessa perheessä oli viime vuoden aikana kolme tytärtä kuollut keuhkotautiin, 4-vuotias poika oli juuri lähetetty parantumattomana sairaalasta kotiin, ja vanhin poika sairasti myös samaa tautia. Syynä tähän oli, etteivät vanhemmat terveyssisaren kehotuksesta huolimatta olleet vieneet lapsia lääkärille ennen kuin oli liian myöhäistä, vaan sen sijaan käyttäneet omia hoitokeinojansa.

 

Tuberkuloosin yleisyyteen vaikuttaa sekin, että metsätöissä olevat ”savottalaiset” asuvat talvisin lähimmässä kylässä, joissa heitä on joka talossa niin monta kuin suinkin mahtuu.

 

Lapamato joka toisella koululaisella

 

Raja-Karjalan lapsilla, samoin kuin aikuisillakin, on vaivana lapamato, johtuen raa’an kalan syönnistä. Terveydenhoitajattarilta kuulimme, että melkein puolet koululapsista saa joka vuosi matolääkkeitä ja sairasmajoilla nämä matokuurilaiset ovat yleisimpiä potilaita.

 

Olot, joissa Karjalan pienokaiset syntyvät, ovat usein uskomattoman alkeelliset. Matkat kätilön noutamiseen ovat pitkät, tiet huonot tai on kelirikon aika. Sitten on tultava toimeen omin voimin.

 

Tullessamme erääseen mökkiin, tapasimme emännän vuoteessa, 4 päivää sitten hän oli synnyttänyt lapsen, nyt hän oli kuumeessa, vuode oli kurjassa kunnossa, ja ainoana seurana hänellä oli 3-vuotias heikkomielinen poika, joka seisoi äitinsä vuoteen vieressä silittäen tämän poskea. Kuulimme, että ”naapurin Santra” tosin oli ollut auttamassa, mutta hänelläkin oli omat lapset ja muut kotihommat.

 

Monet äidit ovat pakotetut tulemaan toimeen aivan yksin, kun miehet ovat useita viikkoja metsätöissä ja matka naapurimökkiin voi olla useita kilometrejä. Valtion äitiysavustuksen tultua voimaan odottaa nyt sentään pienokaista puhtaat vaatteet hänen maailmaan tullessaan.

 

Martta-henki elvyttää

 

Vaikka olot monessa suhteessa ovat kurjat, on valistustyötä kuitenkin jo ehditty tehdä monella alalla. Suuri ansio kaikessa edistyksessä koulujen ohella on Martta-yhdistyksellä. Kylissä, joissa oli Martta-paikallisosasto, oli koko yleiskuvat aivan toisenlainen. Mökkien ympärillä oli juurikasvimaita, asunnot siistejä ja koko kodissa oli yritteliäs henki.

 

Punaisen Ristin sairasmajat myös levittävät valistusta ympäristöönsä. Karjalaiset ovatkin, varsinkin nuorimmat, hyvin opinhaluisia. Neuvontatilaisuutemme, joita järjestimme etupäässä kyliin, joissa ei ollut juuri minkäänlaisia tilaisuuksia, saivat melkein aina hyvän yleisömenestyksen osaksensa; liikuttavaa oli nähdä, miten koko kylän väki vanhoista ukoista polvenkorkuisiin asti tuli ”juhlaan”, kuten he tilaisuuksiamme nimittivät.

 

Kaksi kuukautta on lyhyt aika, siinä ei voi saada paljoa näkyvää aikaan, eikä tällaisella tilapäisellä neuvontatyöllä koskaan tietysti päästäkään samoihin tuloksiin kuin vakinaisella neuvonnalla. Ehdimme kuitenkin nähdä, että monesti köyhyys ei ole niin suuri kuin tiedonpuute, ja että neuvojia tarvittaisiin enemmän Raja-Karjalassa, jotta voitaisiin toivoa, että itärajallamme asuisi syrjäkyliä myöten valistunut kansa.

 

Kirsti Kannisto