Kesäkuu 1938
Hätäisiä mietteitä kasvatuslaitoksesta
Kaikki on suhteellista. Tämä kreikkalaisten filosoofien ikivanha totuus pätee edelleen ja myöskin kasvatuslaitoksiin ja niistä annettuihin arvosteluihin nähden. Kasvatuslaitos on paha, ja kasvatuslaitos on hyvä. Kummallakin väitteellä on omat kannattajansa. Ja molemmat voivat olla oikeassa, riippuen siitä, miltä kannalta asian kulloinkin ottaa.
Laitoksiin joutuvien oppilaiden vanhemmat ovat suurimmaksi osaksi sitä mieltä, että laitos on paha. Eikä ihmekään. Ottaahan laitos heiltä heidän lapsensa väkisin, eivätkä he saata millään ajatella muuta kuin: "Nyt lapseni joutui vihoviimeiseen paikkaan. Nyt hänen elämässään tapahtui suurin onnettomuus."
Vaikka koti ja kotiolot olisivat kuinka risaiset ja rähjäiset tahansa, olisi heidän lapsellaan ollut siellä parempi olla. Milloin tätä ei ymmärretä laitoksessa, milloin laitoksen toimihenkilöt ovat kovia ja kylmiä, milloin "lapsi ei tule suuressa toverijoukossa toimeen", "hän on sellainen hiljainen sielu".
Tällaiset vanhemmat eivät ymmärrä, että heidän lastansa ei ole laitokseen tuotu rangaistavaksi, vaan kasvamaan ja kehittymään. Eivätkä he kaikki sitä myöhemminkään opi ymmärtämään, ei sittenkään, vaikka he tulevat laitoksessa käymään ja näkevät ne puhtaat, valoisat ja – ennen nykyistä ahtausaikaa – tilavatkin olot, joissa oppilaat asuvat. Kotona olisi sittenkin parempi.
"Nii pahhaa unta"
Erästäkin heikkona, aliravittuna laitokseen saapunutta poikaa kävi äiti kolmen kuukauden aikana katsomassa kaksi kertaa, huolimatta siitä, että matkaan Suomen toiselta laidalta meni parin viikon ruokarahat. "Kahtokieha ku mie näin nii pahhaa unta", oli ainoa selitys.
Toinen äiti pyysi, että sosiaaliministeriö armahtaisi hänen poikaansa ja päästäisi pois laitoksesta. Ministeriö armahti poikaa ja antoi hänen jäädä laitokseen kasvamaan ja kehittymään.
Ei ihme, että tällaisten vanhempien lapset eivät myöskään tahdo jaksaa ymmärtää laitoksen tahtovan heidän parastaan. He unelmoivat vapaudestaan ja mielenilmaisut "kun laitoksen portti sulkeutuu, en koskaan tänne takaisin palaa", eivät ole harvinaisia. Erikoisesti heistä tuntuu raskaalta silloin kun täytyy oma tahto alistaa kasvattajan tahdon alle, sillä kotonahan ei sellaista tarvinnut tehdä kertaakaan, ja uuteen asiaan on aina vaikea tottua.
Sekä vanhemmille että pojille on vain yksi seikka lopultakin tekemässä laitoksen pahaksi ja se on: siellä täytyy totella ja tehdä työtä.
Mutta eiväthän kaikki näin ajattele. On sellaisia, jotka sanovat: "Laitos on hyvä". Mutta heillä on myös yleensä joko suuremmassa tai pienemmässä määrin tietoja laitoksesta ja elämästä siellä.
Melkein poikkeuksetta kaikki laitoksessa vierailleet, sen elämään ja tapoihin tutustuneet henkilöt, ovat valmiit antamaan tämän arvostelun. He ihmettelevät vain: "Miten kannattaa yhteiskunnan valmistaa näin hyvät olot niitä ansaitsemattomille".
Lavastusta?
Monet henkilöt, jotka ensi kerran ovat olleet melkein valmiit väittämään, että laitoksen johto on lavastanut kaiken juuri heitä ja heidän käyntiään varten. "Eiväthän nämä teidän poikanne ole ollenkaan pahatapaisia. Nämähän ovat niin perin hiljaisia ja kilttejä. Kuinka te saatte nuo hammasharjat pysymään noin järjestyksessä? Kykenevätkö nuo pojat tekemään tuollaista?" Tällaisia mietteitä kuulee ensikertalaiselta vieraalta, ja jokainen on valmis myöntämään, että laitos on hyvä.
Tähän samaan ryhmään kuuluvat myöskin suurimmaksi osaksi entiset oppilaat. Vaikka laitos heidän mielestään olisi ollutkin aikaisemmin paha, on maailma muuttanut heidän mielipiteensä. He tulevat mielellään käymään entisessä kodissaan – etenkin vuoden juhlapäivinä, muistelevat laitoksessa oloaan "kulta-aikana" ja näkevät kaiken romanttisessa valossa. Ja onkin onnellista, että niin on, sillä silloin laitosaika ei ole mennyt hukkaan. Jokainen myöntää, että laitos on hyvä ja että laitosaika on ollut heidän elämälleen hyväksi.
Ja miksi laitos on hyvä? Totuus pätee edelleen. Laitos on paha – laitos on hyvä, mutta tällä kertaa on laitoksissa suunnaton ahtaus.
Y.K. Salo
Yrjö Konstantin Salo toimi 1940 Kotiniemen koulukodin johtajana ja oli mm. perustamassa Vilppulan kansakoulua 1948.