Huhtikuu 1938

Tuokiokuva aamupäivästä lastenkodin pikkulasten osastolla.

 

Jos aamuaskareihinsa saapuvalla lastenhoitajalla on uni silmäkulmassa, niin häipyy se siinä silmänräpäyksessä, jolloin hän astuu aamuauringon valaisemaan saliin, jossa kilvan auringonsäteiden kanssa loistavat pienokaisten silmät. Tädin on ryhdyttävä heti työhön, sillä paljon on puuhaa ennen kuin kaikki pienokaiset ovat kunnossa. Hän noutaa kunkin omat tavarat; vadin, saippuan, harjan, pyyhkeen, pesulapun, vaatteet ja lisäksi myös vaa’an.

 

Tuolla ovatkin jo lapset käden ojossa pestäviksi ja puettaviksi tulemassa. Pieni puolivuotias Pentti pääsee ensin aamupesuun. Miten hänen kasvonsa loistavatkaan tädin häntä riisuessa!

Ja miten hauskasti hän voimisteleekaan! Kädet ylös, noin – ja jalat suoriksi – noin! ja sitten seuraa punnitus. Onpa hauskaa, kun poju on lihonut aivan sääntöjen mukaan!

 

Ja niin on Pentti pian valmis ja hänet pannaan takaisin sänkyyn, tällä kertaa vatsalleen, nukkumaan. Hän jää sinne tyytyväisenä, ikään kuin sanoen:

 

”Kiitos vain täti! Olen kiltisti, kunnes tulee nälkä”.

 

Pesemistä ja pukemista riittää

 

Ja niin pestään ja puetaan vuorolleen kaikki lapset ja istutetaan ”keijalle”. Seija ja Leena istuvat niin tyytyväisinä ohjaksin kehään sidottuina asemillaan, mutta Uljas-pojan kärsivällisyys tahtoo ihan loppua. Eikö tästä nyt koskaan pääse eroon, vai pitääkö istua ihan koko päivän, vaikka lelutkin houkuttelevat niin tuolla nurkassa?

 

Mutta vielä on pukematta Tuija, suurin tädin vauvoista. Hän on lähes kaksi vuotta ja nukahti vähän pitempään. Nyt hän hieroo unta silmistään. Tuija on lihava pallero ja rauhallinen lapsi. Hän kietoo kätensä tädin kaulaan, mikä halu heillä on kaikilla – olla sylissä ja lähellä tätiä.

 

Mutta jopa aika riensi Kello on jo kahdeksan. Tädin on mentävä kahville. Noin 10 minuutin kuluttua hän jo palaa ja tuo matkassaan lasten aamupuuron. Täti antaa vuorotellen kullekin lapsella annoksensa. Nälkä heillä jo olikin.

Ja sitten alkaa leikin aika. Uljas, Pirkko ja Leena nostetaan kehään. Siellä ovat pallot, nuket ja palikat. Yks’kaks Uljas heittää ne yli laidan. Mutta vielä on Leenalla kuminukke kädessään. Väkivalloin poju riistää aarteen tytöltä, joka purskahtaa itkuun. Täti jättää siistimisen ja järjestelyn auttaakseen Leenaa nostaen hänet lattialle jaloittelemaan hieman horjuvin askelin.

 

Välillä nuhdellaankin

 

Tuija-tyttö tahtoo auttaa tätiä. Hän on löytänyt pesulapun ja pyyhkii pölyjä. Ja kas, siinä hän pyyhkii kaapin ovea. Sepäs onkin helposti avattavissa tuo ovi. Ja miten paljon tavaraa siellä sisällä onkaan! Ensin hän ottaa harjan. Mutta ei, tuo punakantinen vaseliinipurkki on sentään mieluisampi. Sormillaan hän ottaa sen sisällön ja voitelee sillä Leenan hiukset ja kasvot. Ja voitelua riittää koltulle ja essullekin. Kaiken hän ehtii tehdä käden käänteessä.

 

Tädin katseesta lapsi arvaa, että se hauska ”homma” ei ollut oikein luvallista.

 

”Antees, antees”, rientää Tuija sanomaan.

 

Täti koettaa nuhdella, mutta arvaa, että ei se Tuija-tyttö kauan sitä nuhtelua muista. Leenalle vaihdetaan nopeasti puhdas kolttu ja samalla Seijalle ja Pentille kuivat housut.

 

Unta ja vitamiineja

 

Kaikki onkin pian taas kunnossa. Täti rientää aamiaiselle ja tuo tullessaan korppuvelliä ja vitamiineja. Tänään onkin appelsiinimehun vuoro.

 

Sillä välin on Pirkko ennättänyt riisua sukan ja kengän – sukkanauha kun meni poikki.

 

Nyt syömään ja sitten ”keijalle”, sillä kellon on puoli kaksitoista. Onkin kiireesti puettava ja vietävä lapset ulos. On pantava ylle villahousut, röijyt, myssyt ja lopuksi ihmistaimet työnnetään suureen pussiin ja sitten parvekkeella olevaan sänkyyn. Joku vähän kiukuttelee moista pukemista vastustaen, mutta raittiissa ulkoilmassa uni saa pian voiton. Ja osastolle tulee niin ihmeen hiljaista.

 

Tuon tuostakin käy täti vilkaisemassa uinuvia pienokaisia ja ihailemassa heidän rusoittavia poskiansa. – Puoli päivää on vierähtänyt!

 

Mary Heikkilä